SARVINAAMAT (Ceratopsia)

Posted on

Dinosaurukset

Sarvekkaita dinosauruksia oli useampia pääryhmiä ja niissä olivat eri heimot. Heimo Psittacosauridae piti sisällään ensimmäisinä, varhaisliitukaudella, kehittyneet sarvekkaat dinosaurukset, papukaijaliskot. Näillä kevytrakenteisilla dinosauruksilla oli papukaijamainen nokka. Heimo Protoceratopsidae kehittyi myöhäisliitukaudella ja käsitti tukevarakenteisemmat kaulussarviliskot. Niillä oli jo alkua niskan luukauluksesta, mutta huippuunsa se kehittyi vasta heimon Ceratopsidae lajeilla, sarvikuonoliskoilla. Sarvikuonoliskot olivat yleisimpiä kasvinsyöjiä myöhäisliitukaudella Pohjois-Amerikassa. Ne olivat hyvin panssaroituja, niillä oli luukaulus niskassaan ja niiden massiivisessa päässä oli näyttäviä, teräviä ja pitkiä sarvia.

 

Centrosaurus

Centrosaurus ”Isosarvikuonolisko” (Nimesivät Lambe vuonna 1904/Fitzinger vuonna 1843)

Tunnetaan nykyisin myös nimellä Eucentrosaurus. Tukevat, tolppamaiset raajat, joissa jykevät luut kannattamassa painavaa ruumista. Painoa jakoivat maahan kosketuksessa laajemmalle lyhyet ja viuhkamaisesti leviävät varpaat. Huolimatta pään suuruudesta ja luukauluksesta, Centrosaurus käänteli liikkuvan niskanikamansa ansiosta päätään hyvin nopeasti ja keveästi. Pituus 5 – 6 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 85 mvs. Löytöpaikat Alberta ja Montana Pohjois-Amerikassa. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.

Bagaceratops – ”Pienisarvilisko”. (Nimesivät Maryanska & Osmólska vuonna 1975). Pieni kaulussarvilisko, jolla lyhyt ja pönäkkä ruumis ja pitkä häntä. Niskassa pieni luuharjanne ja kuonon päällä pieni sarvi. Pituus 1 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 70 mvs. Löytöpaikka Mongolia. Lahko Ornithischia. Heimo Protoceratopsidae.

Microceratops – ”Pikkusarvilisko”. (Nimesi Bohlin vuonna 1953). Pienin tunnettu kaulussarvilisko. Takaraajojen luista eläimen on päätelty olleen varsin nopea juoksija. Ruokaillut neljälläkin jalalla, mutta paetessaan huidellut menemään kahdella jalalla! Pituus 60 cm. Eli myöhäisellä liitukaudella 83 – 65 mvs. Löytöpaikka Mongolia. Lahko Ornithischia. Heimo Protoceratopsidae.

Psittacosaurus – ”Papukaijalisko”. (Nimesi Osborn vuonna 1923). Hampaattomasta nokastaan lisko on saanut papukaijamaisen nimensä. Pään sivuilla luusillat, mutta niskasta myöhempien lajien luukaulus vielä puuttui. Pituus 2,5 m. Eli varhaisliitukaudella 119 – 97,5 mvs. Löytöpaikka Aasia. Lahko Ornithischia. Heimo Psittacosauridae.

Montanoceratops – ”Montanan sarvilisko”. (Nimesi C. M. Sternberg vuonna 1951). Omisti sarven kuonossaan, vaikka olikin kaulussarvikuono eikä pidemmälle kehittynyt sarvikuonolisko. Korkea ja taipuisa häntä, jota heiluteltiin ehkä myös kosiskelumenoissa. Pituus 3 m. Eli myöhäisliitukaudella 72 – 65 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Protoceratopsidae.

Protoceratops

Vihollisten 80 miljoonan vuoden syleily yhteisessä haudassa! Protoceratops andrewsi ja Velociraptor mongoliensis ovat joutuneet taisteluun elämästä ja kuolemasta. Vaikka Velociraptor mongoliensis näistä kahdesta on petolisko, näyttää se pienempänä olevan hätää kärsimässä, kun 200-kiloinen kasvinsyöjä Protoceratops andrewsi valmistautuu möyhentämään sen jalkoihinsa. Protoceratops andrewsi on yksi parhaiten tunnetuista dinosauruksista, sillä sadoittain sen fossiileja on kaivettu ylös Mongoliassa. Tämän maalauksen pohjana on ainutlaatuinen fossiililöytö, ainoa dinosaurusten välinen kamppailu, joka fossiileista on koskaan paljastunut. Nämä kaksi taistelivat keskenään 80 mvs, saaden kumpikin surmansa taistelussa. Kuolinsyyksi on myös esitetty äkillistä hiekkamyrskyä. Toisiinsa kuolevina takertunut pari fossilisoitui, kunnes vuonna 1971 fossiilit kaivettiin esille. Syytä kaksikon kuolemaan johtaneeseen taisteluun ei tiedetä, siitä voidaan esittää vain arvailuja. Fighting Dinosaurs.

 

Protoceratops

Protoceratops – ”Ennen sarviliskoa” (Nimesivät Granger & Gregory vuonna 1923)

Suuri luukaulus painavan pään takana ja voimakkaat, nokkamaiset leuat. Kuonossa suuri kyhmy. Pituus 2,7 m. Paino 200 kg. Eli myöhäisliitukaudella 80 – 73 mvs. Löytöpaikka Aasia. Lahko Ornithischia. Heimo Protoceratopsidae.

Leptoceratops – ”Sulavasarvilisko”. (Nimesi Brown vuonna 1914). Useimmat kaulussarviliskot elivät Aasiassa, mutta Leptoceratops on yksi harvoja Pohjois-Amerikasta löydettyjä. Eturaajoissa viisi kynnellistä varvasta, joilla poiminut lehvistöä syödessään suuhunsa. Pituus 2 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 68 – 65 mvs. Löytöpaikka Aasia ja Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Protoceratopsidae.

Chasmosaurus – ”Kuilun lisko”. (Nimesi Lambe vuonna 1914). Valtava, niskan ja hartiat peittävä luukaulus. Luukauluksen tehtävänä oli puolustaa niskanseutua hyökkääjältä, mutta sillä uros ehkä myös yritti tehdä vaikutusta naaraaseen. Pituus 5 m. Eli myöhäisliitukaudella 76 – 70 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.

 

Pentaceratops

Pentaceratops – ”Viisisarvilisko” (Nimesi Osborn vuonna 1923)

Valtavan suuri luukaulus, jonka reunat piikikkäät. Tähän mennessä suurin yhtenä kappaleena löydetty dinosauruksen kallo kuului Pentaceratopsille ja sen korkeus oli 3,2 metriä. Pituus 6 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 75 – 65 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.

Triceratops

Triceratops.

Triceratops

Petodinosaurus on hyökkäämässä Triceratopsin kimppuun.

Triceratops – ”Hirmuinen kolmisarvinaama” (Nimesi Marsh vuonna 1889)

Suurimpia ja yleisimpiä sarvikuonoliskoja, josta useat taiteilijat ovat tehneet kuvia ja sitenkin laji on tullut tutuksi. Kolmisarvilisko on lajista käytetty suomenkielinen nimi. Tämän jättiläisen kallokin oli pituudeltaan yli kaksi metriä. Eli muiden heimonsa jäsenten lailla ilmeisesti laumoina. Pituus 9 m. Paino 9 tonnia. Eli myöhäisellä liitukaudella 72 – 65 mvs. Löytöpaikat Pohjois-Amerikassa. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.

 

Tutustu tarkemmin Triceratopsiin!

 

Triceratops

Triceratops.

Torosaurus – ”Härkälisko”. (Nimesi Marsh vuonna 1891). Erityinen seikka, joka liittyy Torosaurukseen, on se, että sillä on ollut hyvin suuri kallo. Valtavan luukauluksen kanssa kallolla oli mittaa 2,5 – 3 metriä. Kallon paino oli pari tonnia. Kun Torosauruksella oli vielä kolme pitkää, terävää sarveakin päässään, oli se valmis ottamaan hyökkäykset varsin tyynesti vastaan. Pituus 8 m. Paino jopa 8 tonnia. Eli myöhäisliitukaudella 70 – 65 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.

Dinosaurukset

 

Styracosaurus

Styracosaurus – ”Piikikäs lisko” (Nimesi Lambe vuonna 1913)

Varsin hurjan näköinen hirviö, jonka luukauluksen reunoissa vielä pitkät piikit. Styracosauruksella oli myös kuonossaan pitkä, terävä sarvipiikki, joten se oli varsin hyvin varustautunut heidän varaltaan, jotka mielivät syödä sen välipalana suihinsa. Pituus 5 – 6 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 77 – 70 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae. Pieni kuva Copyright Joe Tucciarone.

 

Anchiceratops

Anchiceratops – ”Sarvi lähellä naamaa” (Nimesi Brown vuonna 1914)

Sutjakkarakenteisempi, kuin möhkeröisemmät ja jykevämmät serkkunsa – ruumis pidempi ja luukaulus kapeampi. Keräsi ravinnokseen kasveja hampaattomalla nokallaan kaikkien sarvikuonoliskojen tapaan. Pituus 6 m. Eli myöhäisliitukaudella 73 – 70 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.

Pachyrhinosaurus – ”Paksukuonoinen lisko”. (Nimesi C. M. Sternberg vuonna 1950). Kuonossaan ei tällä lajilla ollut sarvia ilmeisesti ollenkaan. Silmien yläpuolella oli paksu luukyhmy. Luukauluksen reunoissa oli piikit. Pituus 5 – 6 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 72 – 68 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.


Mussaurus – ”Hiirilisko”

Posted on

Mussaurus

Kuvassa yllä Mussaurus – ”Hiirilisko”. (Nimesivät Bonaparte & Vince vuonna 1979). Argentiinasta löydettiin vuonna 1979 fossiloitunut Mussauruksen pesä, jossa oli joukko pikkuruisia juuri kuoriutuneita poikasia. Lähistöltä löydettiin myös nuorten Mussaurusten fossiilit.

Pituutta tällä esipitkäkaulalla oli vain 3 metriä ja painoa 70 kg. Mussaurus eli myöhäisellä triaskaudella noin 215 mvs. Löytöpaikka Argentiina. Lahko Saurischia. Heimo Plateosauridae.

Anchisaurus

Anchisaurus.

 

Plateosaurus

Plateosaurus – ”Litteä matelija” (Nimesi von Meyer vuonna 1837)

Kuva yllä. Plateosaurus oli dinosaurusten maailman aamunkoiton ensimmäisiä dinosauruksia. Prosauropodeista parhaiten tunnettu, sillä fossiileja on löydetty useita. Hännän pituus puolet koko eläimen pituudesta. Plateosauruksella oli voimakas pää ja sen lehdenmuotoiset hampaat olivat mainio kalusto kasvien möyhentämiseen. Plateosaurus liikkui pidemmät matkat neljällä jalallaan, mutta varmaankin kurkotteli aterioidessaan kahdella jalallaan seisten kohti puiden latvuksia. Pituus 7 m. Eli myöhäisellä triaskaudella 222 – 219 mvs. Löytöpaikka Eurooppa. Lahko Saurischia. Heimo Plateosauridae.

 

PROSAUROPODIT (Prosauropoda)

Pitkäkaulaisia ”esipitkäkauloja”, triaskauden lopulla kehittyneitä dinosauruksia, jotka katosivat jurakauden lopulla. Ilmeisesti kasveja syöneillä prosauropodeilla oli yhteneväisiä piirteitä sauropodien kanssa, mutta nimestään huolimatta ne eivät olleet mikään sauropodien esiryhmä. Ehkä oli kyse sauropodien rinnakkaisryhmästä. Prosauropodeissa pääryhmiä edustivat suuret ja raskasrakenteiset plateosaurit (Plateosauridae) ja pienemmät ja kevytrakenteisemmat anchisaurit (Anchisauridae).

Riojasaurus – ”Rionlisko”. (Nimesi Bonaparte vuonna 1969). Suuri ja painava, neljällä jalalla ruhoaan kuljettava dinosaurus. Nimi tulee Argentiinasta La Riojan maakunnasta, josta lajin fossiileja on löydetty. Pituus 10 m. Eli myöhäisellä triaskaudella 225 – 219 mvs. Löytöpaikka Argentiina. Lahko Saurischia. Heimo Melanosauridae.

Anchisaurus – ”Lähes lisko”. (Nimesi Marsh vuonna 1885). Pieni ja kevytrakenteinen prosauropodi, jolla pieni pää, pitkä kaula ja hoikka ruumis. Liikkui ehkä sekä kahdella että neljällä jalallaan. Peukalossa suuri kynsi, jolla saattoi kaivaa ruokaa taikka puolustautua. Tiettävästi ensimmäinen Pohjois-Amerikasta löydetty dinosaurus. Pituus 2 m. Eli varhaisella jurakaudella 200 – 188 mvs. Löytöpaikat Pohjois-Amerikka ja Afrikka . Lahko Saurischia. Heimo Anchisauridae.

Lufengosaurus – ”Kiinanlisko”. (Nimesi Young vuonna 1941). Ensimmäinen Kiinaan koottu ja näytteille asetettu luuranko oli Lufengosauruksen. Siellä se sai myös kunnian olla ensimmäinen dinosaurus postimerkissä kautta aikain vuonna 1958. Suurikokoinen, raskastekoinen, levein jalkaterin varustettu ja harvahampainen dinosauruslaji. Pituus 5 – 7 m. Eli myöhäisellä triaskaudella 208-200 mvs. Löytöpaikka Kiina. Lahko Saurischia. Heimo Plateosauridae.

Massospondylus – ”Massiivinen selkäranka”. (Nimesi Owen vuonna 1854). Pitkän kaulan jatkona hyvin pieni pää. Ilmeisesti kahisteli puiden seassa kahdella jalallaan kurkotellen ja riipi viisisormisilla eturaajoillaan puista määrättömästi ruokaa suuhunsa. Pituus 4 m. Eli trias- ja jurakauden vaihteessa 205 – 194 mvs. Löytöpaikat Pohjois-Amerikka ja Afrikka. Lahko Saurischia. Heimo Plateosauridae.

Thecodontosaurus – ”Kolohampainen lisko”. (Nimesivät Riley & Stutchbury vuonna 1836). Kevytrakenteinen ja aika lyhytkaulainen laji. Ihan fossiilimetsästyksen alkuaikojen löytöjä, sillä nimettiin Englannissa jo vuonna 1842. Primitiivisimpiä prosauropodeja. Eli myöhäisellä triaskaudella. Pituus 2 m. Löytöpaikat Eurooppa ja Afrikka. Lahko Saurischia. Heimo Anchisauridae.

Plateosaurukset

Plateosaurus


PAKSU- eli LUUPÄÄT (Pachycephalosauria)

Posted on

Stygimoloch

On arveltu, että paksupäät elivat laumoina, kuten vuorikauriit nykyisin. Kauriiden tavoin niiden päivätkin kuluivat, kasveja rauhallisesti syöden ja muuta maailmaa häiritsemättä.

Niiden päässä olleet paksut luumuodostelmat kielivät kuitenkin siitä, että rauha saattoi ehkä järkkyä ainakin silloin, kun urokset iskivät kiimataisteluissaan pääkoppansa yhteen niin, että lähivuoret kaikuivat paukkeesta! Ainakin tähän saakka on selitetty niin, että tätä kallossa olevaa luumöykkyä käytettiin näin. Nyttemmin ovat tutkijat tulleet muihin johtopäätöksiin. Heidän mukaansa luumuodostelma on ollut niin haurasta luuta, että tällainen urosten iskeytyminen päät vastakkain olisi johtanut niiden kuolemaan.

Paleontologi Mark Goodwin Kalifornian yliopistosta on sitä mieltä, että myytti tämän luumuodostelman käytöstä urosten välisiin taisteluihin on syytä haudata paikkansa pitämättömänä. Hänen mukaansa on ilmeistä, että paksupäät iskivät näillä luisilla kalloillaan muiden eläinten pehmeisiin kylkiin, jolloin ne saivat aikaan vahinkoa, mutta säästyivät itse. Useimmat paksupäät elivät myöhäisellä liitukaudella sekä Pohjois-Amerikassa että Keski-Aasiassa.

Dinosaurukset

Pachycephalosaurus – ”Paksupäinen lisko” (Nimesivät Brown & Schlaikjer vuonna 1943)

Kaikkein suurin paksupäisistä dinosauruksista.
Tutustu tarkemmin Pachycephalosaurukseen!

Stegoceras – ”Muhkurakalloinen lisko”. (Nimesi Lambe vuonna 1902)

Paksuuntuneen kallon peittona vielä muhkuroita ja nystyröitäkin. Parhaiten tunnettu kaikista Pohjois-Amerikan luupäädinosauruksista. Pituus noin 2 m ja korkeus runsaan metrin. Paino noin 45 – 80 kg. Eli myöhäisellä liitukaudella 78 – 65 mvs. Löytöpaikat Pohjois-Amerikassa, siellä mm. Alberta ja Montana. Lahko Ornithischia. Heimo Pachycephalosauridae.

 

Dinosaurukset

 

Stygimoloch

Stygimoloch – ”Paholainen manalanjoelta/Styx-virralta” (Nimesivät Galton & Sues vuonna 1983)

Kahdella jalalla liikkuva kasvinsyöjä, jolla hyvin omituiselta vaikuttava pää. Päässä luunystyjä ja luusarvia, joista pisimmillä mittaa 10 cm. Pituus 2 – 3 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 68 – 65 mvs. Löytöpaikat Montana ja Wyoming, USA. Lahko Ornithischia. Heimo Pachycephalosauridae. Pieni kuva Copyright Jim Robbins. Myös isossa kuvassa yllä lapset ja Stygimoloch – ja myös sen yläpuolella isossa kuvassa kaksi Stygimolochia. Tämä ylempi iso kuva Museum of Life and Science – Durham, Pohjois-Carolina, USA.

Uusimpien tutkimustulosten mukaan lajia Stygimoloch ei ole olemassakaan, vaan on kyse nuoresta Pachycephalosauruksesta.

Prenocephale – ”Kaltevapäinen lisko”. (Nimesivät Maryanska & Osmólska vuonna 1974)

Prenocephale käveli luupäiden tapaan kahdella jalalla ja söi luultavasti lehtiä ja hedelmiä. Viisivarpaiset eturaajat, kolmivarpaiset takaraajat ja pitkä, raskas häntä. Pään suurta kupolia koristivat vielä luupiikit ja nystyrät. Pituus 2,5 m ja korkeus 1,2 m. Eli myöhäisellä liitukaudella. Löytöpaikka Aasia: Mongolia. Lahko Ornithischia. Heimo Pachycephalosauridae.

 

Homalocephale

Homalocephale – ”Lattapäälisko” (Nimesivät Maryanska & Osmólska vuonna 1974)

Tältä lajilta luukupoli päälaelta puuttui, mutta kallon luut olivat kuitenkin paksuuntuneet ja painavat ja pää oli luunystyröiden peitossa. Homalocephalen lantio oli epätavallisen leveä. Tähän on keksitty esittää syyksi, että urokset ottivat taisteluissaan osan toisten urosten kallomuksauksista vastaan lantioillaan. Mutta jos urokset eivät edes taistelleet keskenään, niin leveille lantioille on löydettävä jokin uusi selitys. Pituus 1,5 m ja korkeus hieman alle metrin. Paino 43 kg. Eli myöhäisellä liitukaudella 80 – 70 mvs. Löytöpaikka Aasia: Mongolia ja Kiina. Lahko Ornithischia. Heimo Homalocephalidae.

 


Oviraptorit eli oviraptorisaurit (Oviraptorosauria)

Posted on

Dinosaurukset

Oviraptor – (Henry Osborn 1924)

Oviraptorit elivät myöhäisliitukaudella, 84 – 71 miljoonaa vuotta sitten, nykyisen Keski-Aasian tasangoilla, Mongolian alueella. Ne olivat liskonlantioisiin kuuluvia teropodeja, ehkä lihaa syöviä petodinosauruksia. Ne saattoivat olla myös pelkästään kasvinsyöjiä.

Oviraptor tarkoittaa suomeksi munan ryöstäjää taikka munavarasta. Oviraptor on dinosaurussuku – ja siinä on kaksi lajia, joiden nimet ovat Oviraptor philoceratops ja Oviraptor mongoliensis.

Ensimmäisen Oviraptorin fossilisoituneet jäänteet löydettiin samoin fossilisoituneen munapesän luota vuonna 1923 ja tutkijat luulivat sen olleen ryöstämässä Protoceratopsin pesää. Vuonna 1990 löydettiin lisää Oviraptoreiden pesiä ja munia ja Oviraptoreiden luurankoja, jotka olivat pesissään hautoma-asennossa.

Näiden löytöjen myötä huomattiinkin, että ensimmäisetkin löytyneet munat kuuluivatkin itselleen Oviraptorille ja se oli ehkä kuollut puolustaessaan pesäänsä. Kaikki kääntyi päälaelleen ja varkaasta tulikin sankarillinen ja uhrautuva kotinsa puolustaja. Oviraptorin omat munat olivat noin 13 senttimetrin pituisia ja muodoltaan torpedomaisia.

Oviraptorin – kuin ison kalkkunan tai kasuaarin – ominaisuuksia

Oviraptorin pituus oli 2,5 metriä ja sen paino oli ainakin 35 kg, mutta ehkä jopa lähes 100 kg. Sillä oli korkeutta 0,9 metriä. Se kulki kahdella jalalla, pystyasennossa. Se oli lintumainen dinosaurus, jolla oli untuvamainen, lämpöä eristävä höyhenpeite. Oviraptor muistutti kuin isoa kalkkunaa, ja jotkut tutkijat pitävätkin sitä jonkinlaisena lintuna. Nykylinnuista se muistutti kalkkunan ohella erityisesti strutseihin kuuluvia kasuaareja.

Oviraptorit luetaan kuuluvaksi Maniraptora-ryhmään, jonka jäseninä niiden katsotaan olevan lähempänä lintuja, kuin strutsisaurien (Ornithomimosauria), jotka puolestaan ovat lähempänä varsinaisia dinosauruksia. Kaiken kaikkiaan keskustelu Oviraptorien sijoittumisesta luokitteluun jatkuu, liittyen laajemminkin lintujen ja dinosaurusten välisiin sukulaisuussuhteisiin.

Oviraptorin pää oli pieni ja suu sekä paksu, papukaijamainen nokka olivat täysin hampaattomat, lukuun ottamatta kahta luupiikkiä, joista sille oli apua syödessä. Pään päällä oli ontto harja, koristeellinen heltta, joka lisäsi lajin ulkoista näyttävyyttä. Harjanne on voinut toimia merkkivälineenä lajin sisäisessä viestinnässä, mutta se on voinut toimia ehkä myös hengitysilman lämmittimenä, hajuaistin tehostajana tai aivojen viilentäjänä. Oviraptorin silmät olivat suuret ja auttoivat saaliin tarkassa havaitsemisessa.

Oviraptorin ravinto – nopeus – älykkyys

Ei tiedetä tarkoin sitä, että mitä kaikkea Oviraptor käytti ravinnokseen. Se oli kuitenkin ehkä kaikkiruokainen petodinosaurus, tai sitten se olikin ehkä kasvinsyöjä. Sillä oli hyvin vahvat leuat ja leukalihakset, joilla se on kyennyt murskaamaan pienten eläinten luitakin, kuten myös munia ja ehkä pähkinöitäkin.

Oviraptorin etu- ja takaraajat olivat pitkät ja ohuet, ja niissä oli terävät kynnet. Oviraptor oli saalistaessaan hyvin ketterä ja nopea juoksija. Se oli myös ilmeisen ”älykäs” eläin. Tämä on päätelty sen aivojen suuresta koosta, joka viittaa myös lajin sosiaalisuuteen ja monimuotoiseen kommunikointiin.

 

Chirostenotes

Omituisten otusten kerho!

Kuvassa etummaisena kuikkii kuin kukko punahelttaisena, Chirostenotes. Se on varmaankin yksi kaikkein merkillisimmän näköisistä olioista kaikkien ”teropodien” eli petodinosaurusten ja samalla koko dinosaurusten joukossa. Sitä katsoessaan joutuu hetken pohtimaan, että onko tämä lintu vaiko dinosaurus vaiko mikä.

Tässä ”omituisten otusten” kerhossa ei ulkonäöltään sille häviä sen takana, kuvan keskellä kurkisteleva vihreä Stygimoloch, joka oli paksupäihin (Pachycephalosauria) kuuluva, kahdella jalalla kulkeva, 2 – 3 metriä pitkä ja noin 80 kg painava kasvinsyöjädinosaurus. Stygimolochinin ulkomuodon arveluttavaa viehkeyttä korostivat sen pään sivuilta kasvavat, noin 10 cm pitkät luusarviniput – päälaella kaiken kruunasi paksupäille tyypillinen luumöykky. Ilmankos sen nimi suomeksi onkin ”Paholainen manalanjoelta!”

Kuvan sivuilla lentelee kaksi Rahonavis-nimistä oliota, dromaeosauria, jotka olivat yhdistelmä lintua ja dinosaurusta.

 

Dinosaurukset

Oviraptorit

oviraptori

Oviraptor – ”Munavaras”. (Nimesi Osborn vuonna 1924). Pituus 1,8 m. Lahko Saurischia. Heimo Oviraptoridae. Löytöpaikka Mongolia.

Oviraptor

Oviraptor.

Caudipteryx zoui

Caudipteryx – ”Sulkahäntä” (Nimesivät Ji Q., Currie, Norell & Ji S. vuonna 1998)

Caudipteryx eli varhaisella liitukaudella 120 – 136 mvs, siellä missä nykyisin on Kiina. Se oli kahdella pitkällä ”kanankoivellaan” vauhdikkaasti kiitävä lihansyöjäpeto, joka oli kooltaan riikinkukon luokkaa. Sen tekee erityiseksi se, että sillä on ollut sulkapeitettä ruumiissaan, sulkia lyhyissä eturaajoissaan ja myös sulista muotoutunut pyrstöosa hännän tilalla. Tällaisen sulkapeitteisen dinosauruksen löytymistä vuonna 1998 pidettiin yhtenä viime aikojen kaikkein merkittävimmistä dinosauruslöydöistä. Kuva Copyright Joe Tucciarone.

Caudipteryx oli yksi lisätodiste sille, että ehkäpä dinosaurukset eivät kuolleetkaan sukupuuttoon 65 mvs, vaan ovat edelleen läsnä tuhansina eri lintulajeina (paleontologi Philip Currie, Royal Tyrrell Museum of Paleontology, Drumheller, Alberta, Kanada).

Sulkapeite ei ehkä alunalkaen muodostunutkaan näille linnunnäköisille dinosauruksille lentämistä varten, vaan se saattoi kehittyä alkujaan lämpöeristeeksi. Se taas puolestaan olisi viite siihen, että ne olivat tasalämpöisiä.

 

Chirostenotes oli Aasian oviraptorien lähisukuinen petodinosaurus, jonka pään muodoista tulee mieleen papukaija ja koko olemuksestakin lintu. Sillä oli hampaaton nokka, pitkät jalat ja eturaajoissa pitkät, hoikat ja kynnelliset sormet. Sillä oli pituutta 1,7 – 2 m ja painoa 35 kg. Pituutta tosin saattoi olla selvästi enemmänkin. Chirostenotes eli myöhäisellä liitukaudella. Sen fossiileja on löydetty Albertasta Kanadasta. Lajin nimesi Gilmore vuonna 1924. Lahko Saurischia. Heimo Caenagnathidae.

Chirostenotes ei ole oviraptori vaan se on caenagnathidi. Heimonsa mukaisesti tästä lajista käytetty nimitys ei ole oviraptori, vaan on siitä käytettävä nimitystä caenagnathidi. Caenagnathidit on käytetty termi sekä Chirostenotes-lajille, että suvulle ja samoin kaikille muille Pohjois-Amerikan oviraptoreille. Pohjois-Amerikan oviraptorit on perinteisesti sijoitettu omaan heimoonsa: Caenagnathidae. Valitettavasti kaikki pohjois-amerikkalaiset caenagnathidit ovat hyvin huonosti tunnettuja, joten meillä ei ole selkeää kuvaa, eikä käsitystä siitä millaisia erikoistumia niillä itseasiassa oli. Voi hyvinkin olla, että kun parempia fossiileja caenagnathideista löytyy, saattaa koko heimo hävitä ja sen lajit muuttua varsinaisiksi oviraptoreiksi tai muodostaa yksittäisiä lajeja, jotka ovat enemmän tai vähemmän sukua aasialaisille oviraptoreille.

Lajien nimeäminen suomeksi koko Oviraptorosauria-ryhmässä.

Oviraptorosauria = oviraptorisaurit, oviraptorit

Lajien nimeäminen suomeksi Oviraptorosauria-ryhmässä heimojen mukaisesti.

Avimimidae = avimimukset, avimimidit
Caudipterygidae = caudipteryxit, caudipterygidit
Caenagnathidae = caenagnathit, caenaganthidit
Oviraptoridae = oviraptorit, oviraptoridit

tyrannioviraptori

Petoliskojen koon kaksi ääripäätä! Hirviömäisen suuren Tyrannosaurus rexin takaa-ajamina pakenevat Chirostenotes-caenagnathidit suin päin ja henkensä edestä!

 

Varhaisimpana esilintuna pidetty Archaeopteryx eli jo huomattavasti aiemmin, kuin Caudipteryx, eli 147 mvs. Vaikka Caudipteryx ei osannutkaan lentää, se on kuitenkin mitä ilmeisimmin yksi nykylintujemme esimuodoista. Pituus 70 – 90 cm. Sillä oli pitkät ja terävät hampaat. Lahko Saurischia. Heimo Caudipterygidae.

Alla kuvassa Oviraptor poikasineen.

 

Dinosaurukset

 

 


STRUTSISAURIT eli strutsiliskot (Ornithomimosauria)

Posted on

Näillä dinosauruksilla oli pitkät jalat sekä strutsimainen vartalo johon liittyi pitkä strutsinkaula ja pieni pää. Strutsisaurit olivat nopeita juoksijoita ja niiden on arvioitu kyenneen pyrähdyksissään saavuttamaan nopeuden 40 kilometriä tunnissa. Ravintoon lienee kuuluneet pienet sammakot ja liskot, mutta ne ovat saattaneet poimia myös eturaajojensa hoikilla, kynnellisillä sormilla puista lehtiä ja hedelmiä. Therizinosaurit, jotka tunnetaan myös stegnosaureina taikka segnosaureina, saattoivat ehkä olla strutsisaurien sukulaisia.

Dromiceiomimus

 

Dromiceiomimus – ”Emun kaltainen” (Nimesi D. A. Russell vuonna 1972)

On päätelty Dromiceiomimuksen omanneen suurikokoiset aivot ja silmät. Se on ollut ilmeisesti yöeläin ja saalistanut öisin hampaattomalla nokallaan pieniä nisäkkäitä ja liskoja, syönyt myös muiden liskojen munia. Takaraajat hyvin pitkät, mikä viestii siitä, että tämä strutsisauri on ollut hyvin nopea juoksija. Pituus 3,5 m. Paino 100 – 150 kg. Eli myöhäisellä liitukaudella 75 – 70 mvs. Löytöpaikka Alberta Kanadassa. Lahko Saurischia. Heimo Ornithomimidae.

Ornithomimus

Ornithomimus rautaan muotoiltuna. Sijainti Hartman Prehistoric Garden – Zilker Botanical Garden, Austin, Texas.

 

Ornithomimus – ”Linnun kaltainen” (Nimesi Marsh vuonna 1890)

Tyypillinen strutsisauri, jolla kevytrakenteinen ruumis ja hoikat jalat. Pitkä häntä oli juostessa suorana takana ja tasapainotti ruumista. Ei omistanut lainkaan hampaita, mutta paloitteli ruokansa kovalla nokallaan. Söi sekä pieniä eläimiä että kasveja. Pituus 3,5 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 76 – 65 mvs. Löytöpaikat Pohjois-Amerikka ja Aasia, siellä Mongolia. Lahko Saurischia. Heimo Ornithomimidae.

 

Therizinosaurus – ”Sirppilisko” (Nimesi Maleev vuonna 1954)

Erikoisominaisuus suurikokoisella Therizinosauruksella olivat sen valtavat, sirppimäiset kynnet, pituudeltaan liki metrin. Kynnet eivät olleet niinkään taisteluväline, vaan niillä ilmeisesti riivittiin puiden oksista lehtiä ateriaksi, sillä laji oli ilmeisesti kasvinsyöjä.

Miksi tämä petodinosaurus siirtyi kasvissyöjäksi, ei ole selvillä. Kynsillä saattoi olla useita erilaisia tehtäviä. Pariutumisrituaalissa tai puolustautuessaan eläin saattoi levittää raajansa samalla tavalla, kuin siipiään paukuttava joutsen ja esitellä pelottavia kynsiään. Jos tämä ei riittänyt pelottamaan saalistajaa tiehensä, se saattoi huitoa vihollista kynsillään. Kynnet olivat kuitenkin niin painavia, etteivät ne olleet lähietäisyydeltä kovinkaan tehokas ase saalistajia vastaan.

Kävellessään Therizinosaurus painoi raajansa kylkiä vasten hieman samalla tavalla kuin linnut laskostavat siipensä, jotta kynsien paino ei horjuttaisi sen tasapainoa.

Pituus 7 metriä ja paino 3 tonnia. Kuljeskeli kahdella jalalla, myöhäisellä liitukaudella 77 – 69 mvs. Löytöpaikat Gobin autiomaa Mongoliassa ja Kiina. Lahko Saurischia. Heimo Therizinosauridae.

seeprat

Kolme seepran näköistä Therizinosaurusta puolustautuu, kun kaksi Tarbosaurusta, aasialaista tyrannosauria hyökkää ilman armon häivää. Yksi pieni Therizinosaurus kuvan vasemmassa alareunassa on jo jäämässä hirviömäisen petoliskon suihin. Kauhistuttavaa tapahtumaa seurailee kuvan alareunassa kaikessa rauhassa ja ”muina sauruksina” kaksi Avimimusta, jotka olivat linnunkaltaisia petodinosauruksia. Tässä maalauksessa yllä kiinnittyy huomio seepramaiseen kuviointiin, joka on täysin taiteilijan näkemys. Emme tiedä laisinkaan sitä, millainen oli tämänkin dinosauruksen väri ja mahdollinen kuviointi.

 

Alxasaurus – ”Alxan lisko”. (Nimesivät D. A. Russell & Dong vuonna 1994). Mongoliasta Alxan aavikolta löydettiin Alxasauruksen fossiili. Pitkät ja hoikat eturaajat, joissa pitkät kynnet. Tukeva ja leveäperäinen. Nojaili ehkä aterioidessaan lyhyeen häntäänsä eli hieman kuin istuskeli. Pienessä nokassa kärki hampaaton mutta leuoissa takaosassa joitakin pieniä hampaita. Lihansyöjä. Pituus 4 m. Paino 350 – 400 kg. Eli liitukaudella 99 mvs. Löytöpaikat Mongolia ja Kiina. Lahko Saurischia. Heimo Therizinosauridae.

Pelecanimimus – ”Pelikaanin kaltainen”. (Nimesivät Perez-Moreno, Sanz, Buscalioni, Moretalia, Ortega & Rasskin-Gutman vuonna 1994). Ensimmäinen Euroopasta löytynyt strutsisauri. Pitkä ja kapea kallo ja mahdollisesti pelikaanien tapaan kurkkupussi. Muilla strutsisaureilla ei ollut hampaita, mutta Pelecanimimuksella hampaita pitkissä leuoissaan oli senkin edestä, jopa 220. Pituus 2 m. Löytöpaikka Espanja. Lahko Saurischia. Heimo Ornithomimidae.

Gallimimus – ”Kukon kaltainen”. (Nimesivät Osmólska, Roniewicz & Barsbold vuonna 1972). Suurikokoisimpia strutsiliskoja, kaksi kertaa suurempi kuin nykystrutsit. Kun Gallimimukselta muiden strutsisaurien tapaan puuttuivat kunnolliset taistelu- ja puolustautumisvälineet, se turvautui vaaran uhatessa koeteltuun keinoon ja pakeni paikalta hurjalla vauhdilla. Vain hyvin harvat petodinosaurukset kykenivät saavuttamaan sen. Strutsisaureilla oli dinosaurusten joukossa kokoonsa nähden myös hyvin suuret aivot, joten ne ehkä pärjäsivät jo viekkaudella ja viisaudellakin ”tyhmempien” isojen petodinosaurusten kanssa. Pituus 4 m. Paino 440 kg. Eli myöhäisellä liitukaudella 75 – 70 mvs. Löytöpaikka Gobin autiomaa Mongoliassa. Lahko Saurischia. Heimo Ornithomimidae.


Archaeopteryx – ”Muinaissiipinen”

Posted on

PETOKÄDET (Maniraptora)

Useat lintumaiset dinosaurukset muodostavat tämän ryhmän ja näitä lintumaisia olivat vaikkapa dromaeosaurit eli sirppikynnet Dromaeosauridae ja troodontit eli valesirppikynnet Troodontidae. Tyypillinen piirre näille dinosauruksille olivat pitkät raajat, ”käsissä” oli kolme sormea.

Maniraptora-ryhmän dinosauruksilla kaikilla yhteisenä piirteenä oli erityisen joustava rannenivel, jonka ansiosta ne pystyivät taivuttamaan eturaajansa ruumista vasten. Ne olivat kaikki ilmeisen nopeita saalistajia.

Petokäsiin kuuluvia ryhmiä ovat Avialae, Deinonychosauria, Oviraptorosauria sekä Therizinosauria. Petokädet eivät olleet vain saalistajia, vaan mahdollisesti useatkin niistä olivat kaikkiruokaisia, syöden myös kasvillisuutta. Näistä kehittyi vain kasviksia ravintonaan käyttävien lajien sukuhaaroja.

Tässä yhteydessä tarkastellaan myös lintuja ja etenkin ensimmäisiä, vaatimattominkin lentotaidoin varustettuja lintuja sekä tutkitaan niiden yhteyksiä dinosauruksiin.

 

  Archaeopteryx – ”Muinaissiipinen”

Vanhin tunnettu lintu, Archaeopteryx liskolintu, eli jo jurakauden lopulla 150 mvs, ja sillä oli sekä lintujen että matelijoiden ominaisuuksia.

Nykylintujen korkeaa, voimakkaita lentolihaksia tukevaa rintalastaa ei tällä harakan kokoisella alkulinnulla tai liskolinnulla ollut. Sillä ei ollut onttoa luustoa, kuten nykylinnuilla. Se kykeni ilmeisesti lentämään vain lyhyitä aikoja kerrallaan. Ehkäpä Archaeopteryx kiipesi ensiksi puuhun taikka kalliolle ja heittäytyi sieltä räpyttelemään ja liitämään hyönteissaaliin perään. Sillä oli kyllä sulkapeite, kuten linnuilla, mutta samalla sillä oli useita matelijamaisia piirteitä, kuten hampaat, jotka nykylinnuilta puuttuvat. Sen pitkässä sulkapyrstössä oli myös luinen keskus ja siivissä vieläpä kynnet.

Eräs amerikkalainen professori on huolellisten tutkimusten jälkeen löytänyt Archaeopteryxista yli 20 sellaista rakennepiirrettä, jotka olivat yhteneväisiä lihaa syövien, Coelophysiksen kaltaisten dinosaurusten kanssa. Archaeopteryx saattoi vaikuttaa höyhenin varustetulta dinosaurukselta, taikka dinosauruksen ja linnun välimuodolta ja samalla kehityslinkiltä niiden välissä, mutta nykyisin sitä pidetään lintuna, kunnes ehkä muuta ilmenee. Se on samalla ensimmäinen lintu kautta aikain.

Pituus 90 cm ja korkeus 35 cm. Paino 1 kg tai hieman alle. Eli jurakauden päättyessä ja liitukauden alkaessa noin 140 – 150 mvs. Löytöpaikka Saksa. Lahko Saurischia. Heimo Archaeopterygidae.

 

Deinonychus – ”Kauhea kynsi”

Deinonychus

Kuvassa yllä Michiganin yliopiston tutkijoiden uusi, viimeisimpään tutkimukseen perustuva näkemys siitä, millainen Deinonychus saattoi olla. Sillä oli ehkä raajoissaankin sulkapeitettä, mikä oli selkeä merkki siitä, että se oli lintujen esi-isä.
Tutustu tarkemmin Deinonychukseen!

Dromaeosaurus – ”Nopeasti juokseva lisko”. (Nimesivät Matthew & Brown vuonna 1922). Myös tällä lajilla oli käyrät kynnet, joilla saaliin pinta viipaloitiin hetkessä hajalle. Myös Dromaeosaurus saalisti ehkä laumana ja silloin se kykeni käymään huomattavasti itseään isompien eläinten kimppuun. Pituus 1,8 m ja korkeus 50 cm. Eli myöhäisellä liitukaudella 76 – 72 mvs. Löytöpaikka Alberta Kanadassa. Lahko Saurischia. Heimo Dromaeosauridae.

Saurornithoides – ”Linnunmuotoinen lisko”. (Nimesi Osborn vuonna 1924). Suuriaivoinen ja suurisilmäinen laji, joka saattoi saalistella öisin pieniä matelijoita, nisäkkäitä ja muita otuksia. Pituus 2 m. Paino 13 – 27 kg. Eli myöhäisellä liitukaudella 85 – 77 mvs. Löytöpaikka Mongolia. Lahko Saurischia. Heimo Troodontidae.

Scipionyx. (Nimesivät Dal Sasso & Signore vuonna 1998). Ainutlaatuisessa fossiilissa on säilynyt osa suolistoa, ensimmäiset jäännökset dinosaurusten sisäelimistä. Luultavasti lihansyöjä, joka kiisi saaliinsa perässä kahdella jalallaan ja iski kiinni saatuaan saaliiseensa ilman armon häivääkään. Pituus 50 – 100 cm. Eli liitukaudella. Löytöpaikka Italia. Lahko Saurischia. Heimo Coeluriridae.

Microraptor zhaoianus. (Nimesivät Xu, Zhou & Wang vuonna 2000 ). Kiinasta löydetty hyvin pienikokoinen petodinosaurus. Se oli ilmeisesti sopeutunut kiipeilemään puissa ja sillä oli lintumaisia piirteitä, höyhen- taikka sulkapeitteen tapaista. Se kamppailee kaikkein pienimmän dinosauruksen arvosta. Pituus 40 – 50 cm. Löytöpaikka Kiina. Lahko Saurischia. Heimo Dromaeosauridae.

 

Microraptor gui

Vuonna 2003 esiteltiin Kiinasta löytynyt Microraptor gui, jolla pituutta 77 cm. Kiinalaiset tutkijat uskovat sen olevan nykyisten lintujen esi-isä. Kiinan tiedeakatemian tutkija Xing Xun mukaan aiemmin on ollut epäselvää, kuinka joillekin dinosauruksille kehittyi lentokyky.

Vajaan metrin pituinen Microraptor gui on ilmeisesti ensimmäisiä alkeellisen lentokyvyn kehittäneitä dinosauruksia, ja aiemmin löydetyt, mutta myöhemmin eläneet – ns. lentoliskot ovat sen jälkeläisiä. Microraptor guin arvellaan liitäneen siipiensä avulla puusta puuhun hieman nykyisten liito-oravien tapaan. Myöhemmistä lentoliskoista kehittyi ensimmäinen tunnettu lintu, Archaeopteryx, joka eli noin 150 miljoonaa vuotta sitten. Aiemmin monet dinosaurustutkijat ovat olettaneet, että lentävät dinosaurukset kehittyivät maalla eläneistä lajeista joilla oli vahvat takaraajat.

Microraptor guin löytyminen viittaisi kuitenkin siihen, että lentävät dinosaurukset kehittyivät puissa eläneistä lajeista. Löytöpaikka Kiina. Lahko Saurischia. Heimo Dromaeosauridae. Kuva Copyright Joe Tucciarone.

 

Sinovenator changii

Sinovenator changii

Nimetty kiinalaisen tohtori Meeman Changin mukaan. Poikkeuksellisen linnunkaltainen on tämäkin Kiinasta löydetty kanankokoinen petodinosaurus, joka auttaa tutkijoita selvittelemään dinosaurusten ja lintujen välisiä sukulaisuussuhteita. Löytöä esiteltiin vuonna 2002. Sinovenator changii eli samaan aikaan, kuin vanhin tunnettu lintu Archaeopteryx. Fossiili on yli 130 miljoonaa vuotta vanha. Se osoittaa, että suuria muutoksia evoluution myötä kohti lintumaisia muotoja tapahtui paljon varhaisemmin, kuin aiemmin on luultu. Samalla Sinovenator changii on yksi uusimpia näyttöjä sen puolesta, että linnut saattoivat kehittyä dinosauruksista. Teropodit, eli lihaa syövät petodinosaurukset olivat usein Tyrannosaurus rexin tapaan hyvin usein suurikokoisia, mutta kohti lintumaista muotoa kehittyvät petodinosaurukset, kuten Sinovenator changii, kävivät kooltaan pienemmiksi. Pituus ei yli 1 m. Eli varhaisella liitukaudella. Löytöpaikka Kiina. Lahko Saurischia. Heimo Troodontidae. Kuva Copyright Todd Marshall.

Tänä päivänä monet asiantuntijat ovat sitä mieltä, että linnut ovat kehittyneet dinosaurusten Theropoda-ryhmästä, eli teropodeista. Jos näin on käynyt, niin hieman ironisena voi pitää sitä, että linnut kehittyivät juuri teropodeista, jotka kuuluvat liskonlantioisten Saurischia-lahkoon, eivätkä kehittyneet linnunlantioisten muodostamasta Ornithischia-lahkosta.

 

Hesperornis

Hesperornis

Hesperornis oli jo lintu, vaikka lintujen edustajaksi se ei ehkä ole paras mahdollinen, sillä se oli lentokyvytön – ja sen lisäksi vielä kävelykyvytönkin. Sillä oli pituutta 1,5 metriä ja se eli myöhäisellä liitukaudella 80 – 65 mvs. Nämä linnut viettivät suurimman osan ajastaan lämpimillä merillä kalastellen saaliikseen pieniä kaloja, uiden ja kelluen veden pinnnalla ja välillä sukellellen. Se oli ainut elementti, johon ne olivat täysin sopeutuneet ja jossa ne olivat kotonaan. Hesperornis kykeni helposti ehkä kymmenenkin minuutin mittaisiin sukelluksiin.

Rannoille ne saapuivat vain lisääntymisaikoina. Maalla ne kutakuinkin kävelykyvyttöminä olivat avuttomia ja pesivät suurina joukkoina mahdollisimman luokse pääsemättömillä kallioilla, turvatakseen oloaan saalistajilta. Hait ja plesiosaurit olivat tämän linnun uhkana vedessä – petodinosaurukset maalla. Hesperornista on verrattu nykyiseen pingviiniin, jonka kanssa sillä oli samanlaisia ominaisuuksia.

Tiesitkö muuten, että sitten ensimmäisen linnun ilmestymisen – maapallolla on elänyt eri aikakausina 1,5 – 2 miljoonaa eri lintulajia. Näin toteaa yhdysvaltalainen lintutieteilijä Pierce Brodkorb. Vertailun vuoksi: nykyisin lintulajeja elää jonkin verran alle 10 000.

 

 

 

 

 

 

 


KERATOSAURIT (Ceratosauria)

Posted on

Keratosaureista käytetään suomalaisessa kirjallisuudessa myös muotoa ceratosaurit – ja suomalainen nimitys on myös vanhapetodinosaurit.

Keratosaurit olivat lihansyöjä- eli petodinosauruksia. Niitä oli hyvin monen kokoisia, alkaen eräästä kaikkein pienimmästä dinosauruksesta, Compsognathus, jonka pituus 60 – 70 cm, aina Carnotauruksen kokoisiin jättiläisiin. Tällä sonnimaisen ulkomuodon ainakin päänsä osalta omaavalla hirviöllä oli pituutta noin 8 metriä.

Keratosaurien ryhmään kuului noin 20 petoliskoa. Useilla keratosaureilla oli monien muiden dinosaurusryhmien tapaan mitä omituisimpia harjoja ja sarvia päässään. Niitä ei tarvittu todennäköisesti taisteluihin, vaan niillä yritettiin tehdä oma olemus viehättäväksi ja saada huomiota vastakkaiselta sukupuolelta pariutumismenoissa.

 

Carnotaurus Carnotaurus.

 

Carnotaurus – ”Lihaa syövä sonni” (Nimesi Bonaparte vuonna 1985)

Vuonna 1985 löydettiin tämä suurikokoinen keratosauri, jolla oli korkea sonnimainen pää, jossa oli suuret sarvet silmien yläpuolella. Sen eturaajat olivat hyvin pienet ja käyttökelpoiset tuskin mihinkään. Läheltä fossiilin luita löytyneistä, hyvin säilyneistä ihon jättämistä painumista voitiin päätellä, että otuksen kylkiä ovat peittäneet pienet, kartiomaiset kohoumat. Pituus 7 – 8 m. Paino 1 tonni. Eli liitukaudella 113 – 91 mvs. Löytöpaikka vain Patagonia Argentiinassa, ei ole löytynyt muualta. Lahko Saurischia. Heimo Abelisauridae.

 

 

 

 

Carnotaurus

Carnotaurus – ”Lihaa syövä sonni” (Nimesi Bonaparte vuonna 1985)

 

Eoraptor – ”Aamunkoiton rosvo” (Nimesivät Sereno, Forster, Rogers & Monetta vuonna 1993)

Herrerasauruksen ohella Eoraptor on yksi kaikkein vanhimmista tunnetuista dinosauruksista.
Tutustu Eoraptoriin!

Eoraptorin pituus oli metri ja sen paino 10 kg.Se oli siis suunnilleen ketun kokoinen. Eoraptorilla oli lihaksikkaat jalat,joilla se sai saaliinsa nopeasti kiinni. Ensimmäiset fossiilit löydettiin Argentinasta 1990-luvulla.Laji nimettiin vuonna 1993.Eoraptorista on toistaiseksi löydetty vain yksi luuranko,mutta se oli verrattaen hyvin säilynyt.Triaskaudella Argentina oli puoliaavikkomainen ympäristö,jossa oli sadekausi.Eoraptor saalisti hyönteisiä,liskoja ja muita dinosauruksia.

CeratosaurusCeratosaurus.

Ceratosaurus – ”Sarvekas lisko” (Nimesi Marsh vuonna 1884)

Voimakkaine leukoineen ja terävine, käyrine hampaineen tämä hirmuliskopeto oli kahdella jalallaan suurena liikkuessaan pelottava saalistaja. Lyhyissä eturaajoissa oli neljä vahvakyntistä sormea ja pitkissä takaraajoissa kolme kynnellistä varvasta. Selän ja hännän keskiviivassa oli rivissä matalia luulevyjä. Kuonon päällä ollut sarvi oli ilmeisen pieni taisteluvälineeksi, mutta omaa mahtiaan ja uljauttaan senkin avulla on voinut korostetusti esitellä toiselle sukupuolelle. Pituus 5 – 6 m. Paino 500 – 1000 kg. Eli myöhäisellä jurakaudella 156 – 145 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Saurischia. Heimo Ceratosauridae.

 

Dilophosaurus – ”Kaksiharjalisko” (Nimesi Welles vuonna 1970)

Dilophosaurus eli kaksiharjalisko oli suurikokoinen varhaisjurakauden lihansyöjähirmulisko. Sen nimesi Welles vuonna 1970. Molemmin puolin sen kalloa oli parilliset, puoliympyrän muotoiset luiset harjanteet. Hampaat olivat terävät, mutta niin ohuet, että Dilophosaurus luultavasti tappoi saaliinsa kynnellisillä eturaajoillaan leukojen sijasta. Dilophosaurus oli todennäköisesti laumaeläin, joka söi luultavasti lähinnä raatoja. Pituus noin kuusi metriä. Paino 300–450 kg. Elinaika 201–189 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Saurischia. Heimo Dilophosauridae.

Dilophosaurus populaarikulttuurissa

Dilophosaurus esiintyy Jurassic Park -elokuvassa ja Dinosauruspuisto-kirjassa. Molemmissa Dilophosaurus pystyy sylkemään myrkkyä suustaan. Mitään todisteita dinosauruksen myrkyllisyydestä ei kuitenkaan ole. Elokuvassa Dilophosaurusta on myös pienennetty, tai se on poikanen, jotta se ei veisi mielenkiintoa elokuvan suurimmalta dinosaurukselta, Tyrannosaurus rexiltä. Elokuvassa Dilophosauruksen kaulan ympärillä on myös suuri värisevä kaulus, kuten nykyajan kaulusliskolla. Se esiintyi Discoveryn sarjassa Dinosaurusten aika.

 

 

Compsognathus – ”Kaunis leuka” (Nimesi Wagner vuonna 1859)

Tämä oli yksi pienimmistä tunnetuista dinosauruksista, hieman kanaa suurempi. Se oli vain 60 – 70 cm pitkä, uusimpien tietojen mukaan ehkä metrin pituinen – ja painoi luultavasti vain 3 kg. Se saalisti ravinnokseen suuria hyönteisiä ja sen ajan pieniä liskoja.

Compsognathus oli siitä erikoinen, että vain sillä oli – Tyrannosauridae-heimon lisäksi – eturaajoissaan vain kaksi kynnellistä sormea. Sen rakenne – kevyet luut, pitkä häntä ja pitkät takaraajat – kielivät suuresta nopeudesta silloin, kun se lähti täysillä saaliinsa perään, tai pakeni itseään isompia saalistajia. Pituus 60 – 70 cm. Paino 3 kg. Eli jurakaudella 155 – 145 mvs. Löytöpaikat Saksa ja Ranska, molemmista yksi fossiili – muualta maailmasta ei yhtään. Lahko Saurischia. Heimo Compsognathidae. – Hirmulisko Compsognathuksen kokoa havainnollistaa kissa.

Compsognathus

 

 

Coelophysis – ”Ontto muoto” (Nimesi Cope vuonna 1889)

Yksi varhaisimmista dinosauruksista. Se oli ketterä lihansyöjä, joka saalisti ravinnokseen pieniä liskoja ja suurikokoisia hyönteisiä. Hoikkarakenteinen, pitkäraajainen ja -häntäinen. Uudesta Meksikosta on löydetty yli 1000 yksilön fossiiliset jäänteet, mikä kertoi selkeää kieltään siitä, että laji eli laumoina. Niistä kävi ilmi myös se, että Coelophysis söi myös omia poikasiaan. Pituus 3 m. Eli myöhäisellä triaskaudella 210 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Saurischia. Heimo Podokesauridae.

Coelohypsis


Muttaburrasaurus – ”Muttaburran lisko” (Nimesivät Bartholomai & Molnar vuonna 1981)

Posted on

Kuvassa yllä Muttaburrasaurus. Se oli Iguanodonin sukulainen Austraiassa. Sillä oli kuonon yläosassa ontto kaari kuten eräillä Hadrosauridae-heimon dinosauruksilla eli sorsaliskoilla. Muttaburrasauruksella oli kookas pää, voimakkaat eturaajat ja käsissä viisi sormea. Peukalo oli piikkimäinen. Pituus 7 – 8 m. Eli liitukaudella 113 – 97,5 mvs. Löytöpaikka Australia. Lahko Ornithischia. Heimo Iguanodontidae.

 

IGUANODONTIT (Iguanodontia)

Kasvinsyöjädinosauruksia, jotka kehittyivät jurakaudella ja levittäytyivät koko maailmaan. Niillä oli suuriluiset, tukevat ruumiit ja paksut raajat, joiden varpaissa oli kaviota muistuttavat kynnet. Lyhyissä eturaajoissa oli viisi sormea, jotka iguanodontti pystyi levittämään levälleen. Piikkimäinen peukalo suuntautui kämmenestä ulospäin. Sitä käytettiin ehkä myös puolustautumiseen. Kolmessa muussa eturaajan sormessa oli kaviomainen kynsi. Viides sormi, pikkusormi, kääntyi kämmentä vasten ja sen avulla kävi tarttuminen vaikkapa ruokaan. Eläin liikkui milloin kahdella, milloin neljällä raajalla.

 

Hannasaurus

”Hannasaurus” ei ole oikea dinosauruksen nimi, vaan se on lempinimi kuvan isolle sauropodille, joka löydettiin Okerista Saksasta ja jota vielä ei ole nimetty. ”Hannasauruksella” on vierellään myös poikanen. Kuvassa sinertävät ja juovaselkäiset liskot ovat muutaman mailin päästä ”Hannasauruksesta” löydettyjä iguanodontteja, joiden lajia myöskään ei vielä ole määritetty. Iguanodontitkin ovat liikkeellä koko perheen voimin, myös lapset mukana.

 

Iguanodonit

Iguanodon bernissartensis-perhe aamukävelyllä.

Ouranosaurus – ”Urhea lisko”. (Nimesi Taquet vuonna 1976). Selässä piikkirivi, joka ehkä ihon peittämänä muistutti evää. Ouranosaurus käytti tätä evää ehkä lämpönsä säätelyssä. Aurinkoon päin käännettynä evä imi lämpöä. Pituus 7 m. Paino 4 tonnia. Eli varhaisella liitukaudella 115 – 110 mvs. Löytöpaikka Sahara Afrikassa. Lahko Ornithischia. Heimo Iguanodontidae.

Rhabdodon. (Nimesi Matheron vuonna 1869). Takaraajoillaan seistessään Rhabdodon suuntasi häntänsä suoraan taaksepäin ja tasapainotti näin olemustaan. Eli tuliperäisillä saarilla, jotka sijaitsivat nykyisen Keski-Euroopan tienoilla. Pituus 4 m ja korkeus noin 2 m. Eli myöhäisellä liitukaudella. Löytöpaikkoja Ranska ja Romania. Lahko Ornithischia. Heimo Iguanodontidae.

 

Camptosaurus

Kuvassa yllä Camptosaurus aphanoecetes.

Camptosaurus – ”Mutkalisko”. Nimi kuvaa sitä, että kun lisko on seisonut kaikilla neljällä raajallaan, sen selän on täytynyt olla köyristynyt kaarelle. Iguanodonia muistuttava kasvinsyöjä, joka kulki kahdella ja neljällä raajalla. Sen jokaisessa jalassa oli neljä varvasta ja sen peukalon piikki oli heikosti kehittynyt. Kokonsa takia se saattoi olla helpompi saalis lihansyöjille kuin muut sen ajan kasvinsyojät. Pituus 8 m – korkeus lanteiden kohdalla 2 m. Paino 800 – 900 kg. Eli myöhäisellä jurakaudella 156 – 145 mvs. Löytöpaikat Eurooppa ja Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Iguanodontidae.

 

Propbactrosaurus – ”Ennen Bactrian liskoa”. (Nimesi Rozhdestvensky vuonna 1966). Kaikilla iguanodonteilla oli voimakas, hampaaton nokka ja sellainen oli myös tällä lajilla. Hampaita kuitenkin oli, mutta ne sijaitsivat leuoissa taaempana ja niitä käytettiin ruuan hienontamiseen. Kun hampaat kuluivat, niin niiden tilalle kasvoi aina uusia. Pituus 4 – 6 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 97,5 – 91 mvs. Löytöpaikka Kiina. Lahko Ornithischia. Heimo Iguanodontidae.

 

Iguanodon

Iguanodon – ”Iguanan hammas” (Nimesi Mantell vuonna 1825)

Iguanodon oli löytyessään jo vuonna 1809 toinen löydetty dinosaurusfossiili. Jotkin lähteet tosin mainitsevat, että se oli ensimmäinen löydetty fossiili. Iguanodonien kivettyneistä jalanjäljistä on päätelty niiden eläneen laumoina ja olleen liikkumisessaan varsin hitaita. Suurimman osan ajastaan Iguanodon lienee viettänyt neljällä raajallaan, mutta on aterioidesssaan kurotellut puihin välillä kahdellakin jalalla. Pituus 9 m. Eli varhaisella liitukaudella 135 – 125 mvs. Löytöpaikkoja sadoittain ympäri maailmaa. Lahko Ornithischia. Heimo Iguanodontidae.


HYPSILOFODONTIT (Hypsilophodontia)

Posted on

Hypsilofodontit olivat nopeajalkaisia, gasellin kaltaisia, laumoissa eläviä kasvinsyöjiä. Vaaran uhatessa ne pakenivat nopeasti paikalta pitkillä ja hoikilla takaraajoillaan. Ryhmä menestyi ja selviytyi olemassaolon taisteluissaan hyvin ja eli myöhäiseltä jurakaudelta liitukauden loppuun asti, tavattoman pitkän ajan. Kaikilla tämän heimon jäsenillä oli korkeat, uurteiset poskihampaat kasvien hienontamiseen.

Viimeaikainen tutkimus on aikaansaanut muutoksia tämän ryhmän jäsenistössä, taikka yksittäisten lajien tieteellisessä sijoittelussa. Nyt katsotaan, että ryhmän ainoa jäsen ilmeisesti on Hypsilophodon. Muiden katsotaan kuuluvan lähinnä Iguanodontteihin. Joka tapauksessa, esimerkiksi tällä sivulla esitelty Tenontosaurus ei ole enää Hypsilofodontti, vaan sen katsotaan olevan primitiivinen Iguanodontti.

 

Hypsilofodontit

Hypsilophodonit pakenevat niitä ajavaa Neovenator salerii-petoliskoa, jonka pituus oli 8 metriä.

 

Hypsilophodon – ”Korkeaharjainen hammas” (Nimesi Huxley vuonna 1869)

Otaksuttiin pitkään, että tämä laji olisi elänyt puussa. Sen ruumiinmuoto on samantapainen kuin nykyisillä puukenguruilla. Kuitenkin vuonna 1974 paleontologi Peter M. Galton osoitti, että Hypsilophodonin raajat eivät sovellu tarttumiseen ja kiipeilyyn. Maalla liikkumiseen laji on sen sijaan ollut hyvin sopeutunut ja liikkui tarvittaessa kahdella jalalla juosten nopeasti. Sillä oli sarveisnokka ja poskipussit ravinnon keräämistä varten. Pituus 2 m ja korkeus 0,6 m. Paino 68 kg. Eli varhaisella liitukaudella 125 – 120 mvs. Löytöpaikkoja Englanti ja Iberian niemimaa Euroopassa sekä Etelä-Dakota Pohjois-Amerikassa . Lahko Ornithischia. Heimo Hypsilophodontidae.

Parksosauros – ”William Parksin lisko”. (Nimesi C. M. Sternberg vuonna 1937). Lisko on saanut nimensä kanadalaisen paleontologin mukaan. Laji eli liitukauden loppuun saakka. Se oli kyllä muiden sukulaistensa kaltainen, mutta sillä oli suuremmat silmät kuin useimmilla ja silmämunia olivat tukemassa erityiset luut. Nokallaan Parksosauros napsi ravinnokseen matalalla olevia lehtiä. Pituus 2 m. Paino 70 kg. Eli myöhäisellä liitukaudella 68 – 65 mvs. Löytöpaikkoina Alberta Kanadassa ja Montana USA:ssa. Lahko Ornithischia. Heimo Hypsilophodontidae.

 

Dryosaurus and Ceratosaurus

Yllä edessä Dryosaurus altus – jota takana ahdistelee Ceratosaurus nasicornis. Ceratosauruksen koko: pituus 5 – 6 m, painoa 500 – 1000 kg.

 

Dryosaurus

Dryosaurus – ”Tammipuun lisko” (Nimesi Marsh vuonna 1894)

Eräs suurimmista ja vanhimmista heimonsa jäsenistä. Nopea juoksija, kuten muutkin sukulaisensa. Pituus 3,7 m ja korkeus 1,7 m. Paino 900 kg. Eli myöhäisellä jurakaudella 156 – 145 mvs. Löytöpaikat Pohjois-Amerikka ja Afrikka . Lahko Ornithischia. Heimo Hypsilophodontidae.

Leaellynasaura – ”Leaellyn lisko”. (Nimesivät T. Rich & P. Rich vuonna 1989). Australian liskoja, joka on joutunut aikoinaan kestämään sekä pimeää että pakkasta. Silmäkuopat erityisen isot, mikä viittaa kehittyneeseen näköön. Pituus 2 – 3 m. Eli liitukaudella 115 – 110 mvs. Löytöpaikka Australia. Lahko Ornithischia. Heimo Hypsilophodontidae.

 

Thescelosaurus

Thescelosaurus – ”Ihastuttava lisko” (Nimesi Gilmore vuonna 1913)

Muita sukulaisiaan tukevampi. Ollut ehkä siksikin hitaampi. Selässä luunystyrivejä, jotka ovat voineet olla suoja vihollista vastaan.

Vuonna 2000 kerrottiin löydetystä Thescelosauruksen sydämestä, ainoasta tällaisesta elimestä koko paleontologian historiassa. Sydän oli säilynyt eläimen rintaontelossa. Sen säilyminen oli luultavasti harvinaisen prosessin lopputulos: ilmeisesti sydänlihaksen happea sitova rautayhdiste mineralisoitui joutuessaan kosketuksiin pohjaveden kanssa. Rakenteeltaan sydän on krokotiilien ja lintujen sydämen välimuoto.

Pituus 2 – 4 m ja painoa 300 kg. Eli myöhäisellä liitukaudella 77 – 65 mvs. Löytöpaikkoja sekä USA että Kanada. Lahko Ornithischia. Heimo Hypsilophodontidae.

Othnielia – ”Othnielin lisko”. (Nimesi Galton vuonna 1977). Tyypillinen kevytrakenteinen hypsilofodontti. Lyhyissä eturaajoissa viisi varvasta. Othnielian alkuperäinen nimi oli Nanosaurus, mutta se nimettiin uudelleen 1800-luvulla eläneen fossiilien kerääjän kunniaksi. Pituus 1,4 m ja korkeus 0,6 m. Paino noin 20 kg. Eli myöhäisellä jurakaudella 156 – 145 mvs. Löytöpaikkoja Colorado ja Utah USA:ssa. Lahko Ornithischia. Heimo Hypsilophodontidae.

 

Yllä Tenontosaurus dossi. Fort Worth Museum of Science & History, Fort Worth, Texas, USA.

 

Tenontosaurus

Tenontosaurus – ”Jänne lisko” (Nimesi Ostrom vuonna 1970)

Tenontosaurus oli hyvin tukevarakenteinen ja omisti pitkän ja raskastekoisen hännän. Tenontosauruksen pitkistä eturaajoista ja kaikkien raajojen tukevasta rakenteesta on päätelty sen liikkuneen paljon kaikilla neljällä raajallaan. Kaksi lajia, T. tilletti ja T. dossi. Pituus 7 m ja korkeus 4 m. Paino hieman alle 2 tonnia. Eli varhaisella liitukaudella 116 – 113 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Hypsilophodontidae. Pieni kuva yllä Copyright Joe Tucciarone.


HETERODONTOSAURIT (Heterodontosauridae)

Posted on

Linnunlantioisiin (Ornithischia) kuulunut heimo, linnunlantioisten vanhimpia ja primitiivisimpiä jäseniä. Fossiilit heimon lajeista ovat vähäisiä, mutta niiden mukaan nämä dinosaurukset elivät alkaen varhaiselta jurakaudelta – muutamien lajien säilyessä aina varhaiselle liitukaudelle asti. Kooltaan heterodontosaurit olivat noin ketun kokoisia ja niiden pituus ei pitkän hännänkään kanssa ylittänyt kahta metriä. Ne olivat kasvissyöjiä – tai mahdollisesti ne olivat kaikkiruokaisia. Vain yhdestä heimon lajista, joka on tällä sivulla esitelty Heterodontosaurus, on olemassa koko luuston fossiili. Osittaisjäänteitä fossiilina on olemassa heimon lajista Abrictosaurus.

 

Heterodontosaurus

Heterodontosaurus – ”Erikoishampainen lisko”

Nimi viittaa tämän dinosauruksen erikoiseen hampaistoon. Heterodontosauruksella oli kolmenlaisia hampaita. Ensimmäisinä kuonossa olivat terävät etuhampaat, niiden takana olivat pitkät kulmahampaat – ja takimmaisena korkeakruunuiset poskihampaat, joilla kasvien hienontaminen onnistui hyvin. Pituutta tällä pienellä, kasveja syöneellä dinosauruksella oli 1,2 metriä ja painoa vain 2,5 kg. Eli varhaisella jurakaudella 210 – 196 mvs ja fossiili on löydetty Afrikasta, Lesothosta. Tämän ensimmäisen fossiilin, Heterodontosaurus tucki, löysi englantilaisten ja eteläafrikkalaisten muodostama tutkimusretkikunta vuonna 1962.

Monien muiden dinosaurusten tapaan Heterodontosaurus liikkui tarpeen ja tilanteen mukaan, joko kahdella taikka neljällä raajallaan. Eturaajat olivat vahvat ja käyttökelpoiset kaikenlaiseen tarttumiseen. Niissä oli viisi sormea, joista kaksi vastakkaisasennossa, joten puristusote onnistui hyvin. Niillä se mitä ilmeisimmin repi maasta kasveja ja kaivoi ehkä auki termiittikekoja. Eturaajat olivat huomattavasti lyhyemmät, kuin takaraajat. Ainoa mahdollisuus pelastautua hyökkääjältä Heterodontosauruksella – oli juosta, niin nopeasti kuin mahdollista.

 

 


HADROSAURIT eli ankannokkasaurit (Hadrosauroidea)

Posted on

Hadrosaureja kutsutaan myös sorsaliskoiksi. Nämä liskot on nimetty pitkän, litteän kuononsa eli ankannokkansa mukaan. Hadrosaurit jakaantuvat vielä kahteen alaheimoon, Hadrosaurinae (tavalliset ankannokkasaurit) sekä Lambeosaurinae (helttakalloiset ankannokkasaurit). Hadrosaurit muodostivat erään suurimmista ja vaihtelevimmista liitukauden dinosaurusryhmistä, ollen erityisen yleisiä Pohjois-Amerikassa ja Aasiassa. Niillä oli lyhyet eturaajat ja pitkät takaraajat. Ilmeisesti ne enimmäkseen viihtyivät ruokaillessaan neljällä raajallaan, mutta paetessaan uhkaajaa ne saattoivat nousta takajaloilleen. Hadrosaurit ilmeisestikin elivät laumoina ja pesivät ryhminä. Tavallisilla hadrosaureilla oli litteä pää, mutta helttakalloisilla oli päänsä päällä mitä omituisimman muotoisia luuharjanteita.

Bactosaurus – ”Nuijanokkainen lisko”. (Nimesi Marsh vuonna 1890). Yksi kaikkein vanhimpia hadrosaureja. Samaan aikaan liitukauden lopulla, Bactosaurusten kanssa levittäytyivät myös kukkakasvit maailmaan. Hadrosaurit söivät juuri näitä kasveja ja niiden menestys saattoi perustua juuri tähän. Niiden leuat olivat hyvin soveltuneita kasvien hienontamiseen. Pituus 8 – 10 m. Paino 1,5 tonnia. Eli myöhäisellä liitukaudella 97 – 85 mvs. Löytöpaikat Mongolia ja Kiina . Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauridae.

Edmontosaurus – ”Edmontonin lisko”. (Nimesi Lambe vuonna 1917). Kuten muillakin hadrosaureilla, myös tällä lajilla oli hampaaton nokka, jolla se riipi kasveja ravinnokseen. Heti nokan takana leuoissa kuitenkin hampaita riitti, niitä oli sekä ylä- että alaleuassa jopa tuhat. Hampaiden kuluttua loppuun niiden tilalle kasvoi uudet. Pituus 13 m. Paino 3,5 tonnia. Eli myöhäisellä liitukaudella 73 – 65 mvs. Löytöpaikat USA, myös Alaska, sekä Kanada . Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauridae.

Shantungosaurus – ”Shandongin lisko”. (Nimesi Hu vuonna 1973). Yksi suurimmista tunnetuista hadrosaureista. Häntä oli erittäin pitkä, lähes puolet eläimen koko pituudesta. Pituus 12 – 15 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 83 – 73 mvs. Löytöpaikka Kiina. Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauridae.

 

Charonosaurus Charonosaurus jiayinensis – ”Charonin lisko” (Nimesivät Godefroit, Zan & Jin vuonna 2000)

Liskon nimi liittyy Kreikan mytologiaan. Charon oli se henkilö, tuonelan lautturi, joka kuljetti ihmisiä Styx-virran yli näiden matkalla manalaan. Juuri tähän helttakalloiseen ankannokkasauriin (Lambeosaurinae) tämä myytti on saatu liitetyksi niin, että sen löytöpaikalla Kiinassa on autiota joenrantamaisemaa. Myöhäisellä liitukaudella eläneen Charonosauruksen jäänteistä vain osia, kuten osa kallosta on löydetty. Tällä kasvinsyöjällä oli päänsä päällä näyttävä luumuodostelma. Charonosauruksen pituus oli 13 m. Aasiassa eli vain yksi sitä pidempi ankannokkasauri, Shantungosaurus, jolla mittaa oli 15 m. Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauria.

 

Hadrosaurus – ”Tukeva lisko” (Nimesi Leidy vuonna 1859)

Yllä kuvassa Hadrosaurus foulkii. Ensimmäinen Pohjois-Amerikasta kokonaisena vuonna 1858, Haddonfieldistä New Jerseyssä löydetty dinosaurus – ja siten samalla ensimmäinen maanosassa tieteellisesti kuvattu dinosaurus. Löytäjänä William Parker Foulke. Litteäpäinen, harjaton ankannokkasauri, jonka kuonossa suuri luukyhmy. Kyhmyä se käytti äänten tuottamiseen. Äänillä ilmoitettiin lajikumppaneille uhkaavasta vaarasta – taikka sitä käytettiin parittelun kutsuäänenä. Liikkui sekä kahdella, että neljällä raajalla. Pituus 7 – 10 m. Paino hieman yli 3 tonnia. Eli myöhäisellä liitukaudella. Löytöpaikkoja Pohjois-Amerikassa Montana, New Jersey, Uusi Meksiko ja Etelä-Dakota . Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauridae.

Kritosaurus – ”Komea lisko”. (Nimesi Brown vuonna 1910). Litteäpäinen hadrosauri, jonka kuonossa luukyhmy. Pituus 9 m. Paino hieman alle 3 tonnia. Eli myöhäisellä liitukaudella 76 – 65 mvs. Löytöpaikat Alberta, Uusi Meksiko ja Montana Pohjois-Amerikassa . Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauridae.

Maiasaura – ”Hyvä äiti lisko”. (Nimesivät Horner & Mäkela 1979). Montanasta löydetyistä Maiasauran pesimisyhdyskunnan jäänteistä nähtiin näiden dinosaurusten sosiaalisuus. Ne ovat pesineet ryhminä ja ovat ehkä vuodesta toiseen palanneet samoille paikoille pesimään nykyisten lintujen tavoin. Ehkäpä ne hoitivat poikasiaankin yhteistyössä. Osa saattoi jäädä poikasten luo lastenvahdiksi, muiden mennessä välillä syömään. Pituus 9 m ja korkeus 2,5 m. Paino 3 – 4 tonnia. Eli myöhäisellä liitukaudella 80 – 65 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauridae.

 

Parasaurolophus – ”Helttakalloinen lisko” (Nimesi Parks vuonna 1922)

Parasaurolophus oli varsin erikoisen näköinen kasvinsyöjädinosaurus.

Protohadros. (Nimesi Head vuonna 1998). Kun Protohadros eli aikoinaan Teksasissa, oli alue kokonaan soiden peitossa. Protohadros on yksi kaikkein vanhimmista hadrosaureista ja samalla kaikkein alkeellisimmista. Kummassa hadrosaurit kehittyivät alun alkaen, Aasiassa vaiko Amerikassa, siitä ei ole selvyyttä. Pituus 4,5 – 6 m. Paino . Eli liitukaudella 95,5 mvs. Löytöpaikka Teksas. Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauridae.

Saurolophus. (Nimesi Brown vuonna 1912). Leveä kuono ja luinen harja pään päällä. Pituus 9 – 12 m ja korkeus noin 5 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 72 – 68 mvs. Löytöpaikat Kanada, Mongolia ja Kiina. Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauridae.

Prosaurolophus. (Nimesi Brown vuonna 1916). Matala luuharja joka päättyi pieneen, luiseen nystyrään. Hampaaton nokka, kuten kaikilla hadrosaureilla. Pituus 8 m. Eli liitukaudella 77 – 73 mvs. Löytöpaikka Alberta Kanadassa. Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauridae.

Hypacrosaurus. (Nimesi Brown vuonna 1913). Puoliympyrän muotoinen harja päässä. Korkeita piikkejä selässä. Pituus 9 m ja korkeus 3,7 m. Eli liitukaudella 72 – 70 mvs. Löytöpaikat Alberta Kanadassa ja Montana USA:ssa. Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauridae.

 

Corythosaurus Corythosaurus (Nimesi Brown vuonna 1914)

Mahtava viuhkamainen luuharja päälaella. Pituus 10 m. Eli liitukaudella 80 – 65 mvs. Löytöpaikat Alberta ja Montana Pohjois-Amerikassa. Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauridae.

Lambeosaurus – ”Lamben lisko”. (Nimesi Parks vuonna 1923). Nimetty Lawrence Lamben, kanadalaisen fossiilien etsijän kunniaksi. Hadrosaurit liikkuivat syödessään neljällä jalallaan ja niin teki myös Lambeosaurus. Pituus 9 – 15 m. Paino 5 – 6 tonnia. Eli liitukaudella 83 – 65 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauridae.

 

Tsintaosaurus Tsintaosaurus – ”Tsintaon lisko” (Nimesi Young vuonna 1958)

Silmien välissä pitkä sarvi. Sarvi suuntautui suoraan ylöspäin ja sen päässä oli vielä pullistuma. Sarven tarkoitus on epäselvä ja keskustelun aihe. Sarveen on voinut kiinnittyä ihopoimu, jota on käytetty ehkä viestittämisessä tai soidinmenoissa. Pituus 10 m. Eli liitukaudella. Löytöpaikka Kiina. Lahko Ornithischia. Heimo Hadrosauridae.

 

 

 

 


FABROSAURIT (Fabrosauridae)

Posted on

Nämä dinosaurukset ovat kaikkein varhaisimpia Ornithopoda-ryhmän (linnunjalat) edustajia eli ornitopodeja ja ehkäpä kaikki muut linnunlantioiset (Ornithischia) dinosaurukset olivat fabrosaurien jälkeläisiä. Alla esitellyn Lesothosauruksen lisäksi muita fabrosaureja olisivat olleet Agilisaurus louderbacki ja Gongbusaurus. Tämän ryhmän määrittely on epävarmaa puutteellisten fossiilien vuoksi. Fabrosaurit eivät nykytietämyksen mukaan enää muodosta omaa heimoaan, vaan suvun, jonka sukulaisuussuhteet tutkimuksen alla.

 

Lesothosaurus diagnosticus

Fabrosaurus Lesothosaurus – ”Lesothon lisko” – (Nimesi Galton vuonna 1978)

Tällä lajilla on kaksi nimeä. 1970-luvun alussa Fabrosaurus opittiin laajalti tuntemaan Lesothosauruksena, sen ensimmäisten fossiilien löytömaan mukaan. Molempia nimiä käytetään edelleen, mikä aiheuttaa jonkin verran sekaannusta. Koska Fabrosaurusta käytettiin ensin, sitä tulisi periaatteessa käyttää jatkossakin.

Lajin määrittely on ehkä hieman puutteellinen vähäisten fossiililöytöjen vuoksi. Pieni ja liskomainen laji, jolla pitkät takaraajat, lyhyet eturaajat ja pitkä häntä – sekä terävät hampaat. Ilmeisen nopealiikkeinen kasvinsyöjä, joka tarvittaessa pinkaisi puoliaavikoilla vauhdikkaasti pakoon saalistajiaan kahdella takaraajallaan, joilla liikkui muulloinkin. Joku on kutsunut Fabrosaurusta dinosaurusten ajan gerbiiliksi sen lyhyen kaulan ja pienten eturaajojen vuoksi. Pituus 90 – 100 cm. Eli trias- ja jurakausien vaihteessa 208 – 198 mvs. Löytöpaikka Lesotho Afrikassa. Lahko Ornithischia. Heimo Fabrosauridae.

 

Fabrosaurus


PANSSARISELÄT (Ankylosauria)

Posted on

Dinosaurukset

Kuvassa yllä Edmontonia, jolla oli pituutta 7 metriä ja korkeutta 2 metriä.

 

Liitukaudella eli kaksi heimoa raskaasti aseistettuja panssaroituja dinosauruksia eli panssariselkiä: nuijahäntäpanssariselät (Ankylosauridae) ja noduulipanssariselät (Nodosauridae).

Nuijahäntäpanssariselistä on käytetty suomalaisessa kirjallisuudessa myös nimitystä ankylosaurit ja noduulipanssariselistä puolestaan nimitystä nodosaurit, nodosauridit.

Molemmat olivat kasvinsyöjiä. Kummallakin olivat selkä, kyljet, kaula ja häntä litteiden luulevyjen peitossa. Levyt olivat kiinnittyneinä paksuun, nahkamaiseen ihoon. Nodosaurien kallo oli kapea ja niiden kyljissä oli vielä lisäturvana rivissä pitkiä piikkejä. Ankylosaurien kallo oli leveämpi.

Jolleivat ankylosaurit jo muutenkin olleet erikoisen näköisiä eläjiä, niin kaiken kruunasi niiden hännänpää. Siellä oli raskas luupallomuodostelma, eräillä lajeilla aika isokin – lyhyemmin sanottuna nuija. Jos joku onneton erehtyi hyökkäämään ankylosaurin kimppuun, se viuhautti laajassa kaaressa häntänuijallaan hyökkääjää ja mikäli se vielä osuikin, olivat useinkin vakavat vammat heti seurauksena.

Leveämpikuonoisina ankylosaurit olivat ilmeisesti sopeutuneet hamuamaan suuhunsa monipuolisempaa viherkasvillisuutta kun taas kapeakuonoiset nodosaurit olivat ehkä nirsompia ja valikoivampia siinä, mitä ne tunkivat suuhunsa.

 

Talarurus

Talarurus (Nimesi Maleev vuonna 1952)

Tyylipuhdas nuijahäntäpanssariselkä, jolla näyttävä nuija aina valmiina iskuun. Pituus 5 m. Löytöpaikka Mongolia. Lahko Ornithischia. Heimo Ankylosauridae. Kuva Copyright Jim Robbins.

Euoplocephalus ”Hyvin aseistettu pää”. (Nimesi Lambe vuonna 1910). Luunuija hännän päässä on painanut ehkä 27 kg. Pituus 5,5 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 70 – 65 mvs. Löytöpaikka Alberta Pohjois-Amerikassa. Lahko Ornithischia. Heimo Ankylosauridae.

 

Panoplosaurus

Panoplosaurus ”Täydellisesti panssaroitu lisko” (Nimesi Lambe vuonna 1919)

Hyvin leveät luulevyt niskassa ja harteilla, muun ruumiin peittona pienempiä luunastoja. Pituus 4,5 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 76 – 73 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Nodosauridae. Kuva Copyright Jim Robbins.

Hylaeosaurus ”Metsämaiden lisko”. (Nimesi Mantell vuonna 1833). Yksi kaikkein vanhimpia kuvattuja ja nimettyjä dinosauruksia. Ensimmäinen dinosaurustutkija Gideon Mantell löysi tämän dinosauruksen fossiilin Englannista 1820-luvulla. Pituus 6 m. Eli varhaisella liitukaudella 135 – 119 mvs. Löytöpaikka Englanti. Lahko Ornithischia. Heimo Nodosauridae.

 

Euoplocephalus ”Panssaripää – hyvin panssaroitu pää”

Myöhäisellä liitukaudella noin 75 mvs. elänyt kasvinsyöjä, kuvassa yllä. Tämä 7 metrin pituiseksi kasvanut hirmulisko oli kauttaaltaan luulevyjen ja -piikkien peittämä. Muina puolustautumisvälineinä petodinoja vastaan oli hännän päässä oleva raskas luunuija, jonka hurja sivallus hyökkääjän nilkoille puristi ahdistelijasta pois pahimpia hyökkäyshimoja. Lahko linnunlantioiset, Ornithischia. Heimo Ankylosauridae

Saichania ”Kaunis lisko”. (Nimesi Maryanska vuonna 1977). Useilla panssariselillä, niin myös Saichanialla, oli kallossaan verkosto ilmakanavia. Niissä ilma on ehkä voinut jäähtyä ja kosteutua, ennenkuin se on kulkeutunut keuhkoihin asti. Saichanian elinseutu Mongolia oli sen elinaikoina kuuma ja kostea, mutta sitä koettelivat hyvin kuivat jaksot. Pituus 7 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 79 – 75 mvs. Löytöpaikka Mongolia. Lahko Ornithischia. Heimo Ankylosauridae.

 

Polacanthus

Polacanthus

Aika pienikokoinen mutta pitkäpiikkinen. Uskotaan, että kun noduulipanssariselkien eli nodosaurien kimppuun hyökättiin, ne asettuivat kyyryyn maahan luottaen panssarointiinsa ja odottivat kärsivällisesti, että hyökkääjä poistuu. Ihan kuten kilpikonnat menettelevät nykyisin. Pituus 4 m. Eli varhaisella liitukaudella 135 – 119 mvs. Löytöpaikka Englanti. Lahko Ornithischia. Heimo Nodosauridae.

 

Edmontonia rugosensis

Edmontonia rugosensis – ”Edmontonin epätasainen”

Yksi suurimmista nodosaureista, jotka muodostavat toisen panssaroitujen panssariselkien pääryhmän. Nodosaureilla oli laatikkomainen pää sekä niskaa, selkää ja hännän yläpintaa peittävä luinen panssari.

Panssari koostui kolmenlaisista luisista elementeistä. Niistä suurimpia olivat voimakkaat piikit, joita oli olkapäissä ja kahdessa rivissä eläimen kyljissä. Erikokoiset levymäiset suomut taas olivat useissa riveissä ja kulkivat pituussuunnassa niskan takaa hännän päähän asti.

Suomujen ja piikkien välissä oli tuhansia herneen kokoisia pikkuluita. Yhdessä piikit, suomut ja pikkuluut muodostivat läpitunkemattoman kilven saalistajien hyökkäyksiä vastaan. Jopa päässä oli sarja lukkiintuneita luisia laattoja suojaamassa aivoja, silmiä ja nenää. Hartioiden valtavat piikit olivat Edmontonian mainio hyökkäysase. Vetämällä luisen päänsä niiden alle se sai piikit törröttämään eteenpäin ja saattoi tökätä ne vastustajaansa ja mahdollisesti surmata sen.

Vatsasta suojapanssarit puuttuivat, joten selälleen käännettynä tämä hirmulisko oli hyvin haavoittuvainen. Aivan eri asia on se, että Edmontoniaa olisi ollut hyvin vaikeaa pyöräyttää selälleen, sillä se oli lyhyine töppöjalkoineen hyvin matala.

Myöhäisellä liitukaudella elänyt, 7 metrin pituinen ja 2 metrin korkuinen Edmontonia muistutti rakenteeltaan valtavaa matalaa pöytää! Sillä oli suun etuosassa leikkaamiseen hyvin soveltuva nokka ja poskissa pienten sahalaitaisten ja kolmiomaisten hampaiden rivistöt. Näiden poskihampaiden kulumisesta voi päätellä, että Edmontonia silppusi ruokansa pikkuruisiksi palasiksi ennen kuin nielaisi sen. Edmontonia oli ehkä kaikkein hitain kävelijä kaikista dinosauruksista.

 

Sauropelta ”Kilvekäs lisko”. (Nimesi Ostrom vuonna 1970). Suurin tunnettu nodulipanssariselkä, kooltaan tankin luokkaa. Luulevyjen lisäksi terävinä sojottavia piikkejä kyljissä. Mitä ilmeisimmin ollut varsin kömpelö ja hidasliikkeinen, mutta saanut olla raskaine varustuksineen enimmäkseen rauhassa – paitsi kaikkein päättäväisimmiltä hirviöiltä. Pituus 7 – 8 m. Eli varhaisella liitukaudella 116 – 91 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Nodosauridae.

 

 

 

 



NISÄKKÄÄT

Posted on

ELÄMÄÄ DINOSAURUSTEN JÄLKEEN

Ensimmäiset pienikokoiset nisäkkäät ilmaantuivat maan kamaralle triaskauden puolivälin tienoilla, noin 230 – 220 mvs – samaan aikaan dinosaurusten kanssa. Jura- ja liitukaudella maat järisivät dinosaurusten alla, ne olivat maita hallitsevia eläimiä ja tuon ajan nisäkkäät olivat pieniä, hiirimäisiksi kuvattuja olentoja. Ensimmäisiä nisäkkäitä olivat Eozostrodon – sekä vaikkapa Deltatheridium, Jeholodens, Megazostrodon, Triconodon ja Zalambdalestes.

Liitukauden päättyessä ja kenotsooisen maailmankauden alussa 65 mvs dinosaurusten kuoltua äkillisesti sukupuuttoon, tuli niiden jäljiltä yhtäkkiä paljon tyhjää tilaa. Tuota tyhjää tilaa, dinosaurusten jäljiltä jääneitä tyhjiä ekologisia lokeroita, marssivat täyttämään elämän näyttämölle nisäkkäät. Niiden kiihkeä evoluutio alkoi toden teolla vasta nyt. Alkuvaiheessa nisäkkäät olivat vielä varsin pienikokoisia. Vasta tässä vaiheessa, dinosaurusten mentyä, evoluutio tuotti ensimmäiset suurikokoiset nisäkkäät, kuten 650 kg painavan Barylambdan. Tästä eteenpäin nisäkkäiden kirjo laajeni, maapallolle ilmestyi uusia pussi- ja nokkaeläimiä, sekä kohdullisia, nykyaikaisia nisäkkäitä – kehittyivät kissaeläimet, koiraeläimet, kamelit, näätäeläimet – sekä myös lepakot ja valaat. Nisäkkäät osoittivat ylivertaisuutensa muihin lajeihin nähden ja seuranneiden vuosimiljoonien kuluessa valloittivat maailman samaan tapaan, kuin dinosaurukset olivat aikanaan tehneet.

Diatryma

Diatryma

Dinosaurusten kadottua nisäkkäät olivat pieniä ja maata hallitsivat aluksi myös jättimäiset linnut, kuten lentokyvytön Diatryma. Sillä oli korkeutta runsaat kaksi metriä ja painoa 175 kg. Oliko se kasvinsyöjä vaiko peto, joka saalisti elävää riistaa, ei ole selvillä.

 

Cynognathus

Cynognathus

Cynognathus ei kehittynyt dinosaurusten tuhon jälkeen, vaan jo samoihin aikoihin dinosaurusten kanssa, noin 230 miljoonaa vuotta sitten. Sitä pidetään nisäkkäiden esi-isänä. Ulkonäkönsä puolesta tämä metrin mittainen eläin sopisi kyllä hirmuliskojenkin esi-isäksi, sillä se oli varsin paljon liskon näköinen.

 

Rodhocetus

Rodhocetus

Varhaiseoseenikaudella, 47 mvs elänyt Rodhocetus oli runsaan kolmen metrin pituinen nisäkäs, joka vietti suurimman osan ajastaan vedessä ja oli hyvin vesielämään sopeutunut. Kun sanotaan, että elämä on kehittynyt meressä ja noussut sieltä maalle, niin Rodhocetus halusi mennä maalta takaisin mereen. Sen lyhyet raajat osoittavat, että se kykeni ehkä kävelemään maalla, tai ainakin raahautumaan eteenpäin raajoillaan itseään vetäen.

 

Laamoja

Laamoja Pohjois-Amerikassa esihistoriallisella ajalla.

 

Myös liitukauden jälkeen kehittyneistä nisäkkäistä laji toisensa jälkeen on kuollut sukupuuttoon. Lajit kuolevat sukupuuttoon ilman katastrofejakin, kun eivät kykene sopeutumaan muutoksiin. Sukupuuttoon kuoleminen on usein luonnon evoluution tulosta. 99% lajeista, jotka ovat koskaan olleet olemassa, ovat kuolleet sukupuuttoon. Useimmat sukupuuttoon kuolemiset johtuvat pienistä ulkoisista muutoksista, esim. ilmastomuutoksista, joihin laji ei pysty sopeutumaan. Massakuolemat taas johtuvat suurista, mullistavista luonnonkatastrofeista. Tällä hetkellä nisäkäslajeja maailmassa elää noin 4500.

 

Uintatherium

Uintatherium

Uintatherium oli suurikokoinen, sarvikuonoa muistuttava nisäkäs, joka eli 50 – 35 mvs. Sillä ei ole sukupuuttonsa jälkeen jälkipolvea, joten se ei ole nykysarvikuonon esi-isä. Se oli neljän metrin pituinen ja painoi useita tonneja. Uroksen suusta tunkivat yläleuasta kohti maata esille pitkät, terävät hampaat. Silti laji oli kasvinsyöjä. Kuvasta näkyy, että Uintatheriumin päästä kasvoi kolme sarviparia. Se, mitä kuvasta ei näe, on, että Uintatheriumin aivot olivat hyvin pienet. Siinä suhteessa se muistutti dinosauruksiakin.

 

Sapelihammaskissa

Sapelihammaskissa

Sapelihammaskissa oli yksi niistä nisäkkäistä, jotka tulivat dinosaurusten jälkeen ja jotka vuorostaan taas ovat kadonneet Maan päältä jo aikoja sitten.

 

Amerikan mastodontti ja villamammutti

Amerikan mastodontti (Mammut americanum)

Amerikan mastodonttiuroksen paino oli 5400 kg, naaras oli hieman keveämpi ja matalampi kuin uros, jonka korkeus oli 3 m. Laji asusti aikoinaan Pohjois-Amerikassa aina Alaskasta Meksikoon asti. Mastodonttien jäänteitä on löydetty nuotiopaikkojen läheltä ja tästä on päätelty, että muinaiset ihmiset saalistivat niitä syötäväkseen. Mastodontteja eli pleistoseenikaudella 1,8 miljoonaa – 10 000 vuotta sitten, kuten mammuttejakin. Kuvassa taaempana villamammutti.

Mammutin tappajat

Jääkaudella kehittyi sapelihammaskissoja, jotka saalistivat laumana, nykyisten leijonien tapaan. Homotherium-sukuun kuuluvat sapelihammaskissat erikoistuivat nuorten mammuttien metsästykseen. Nykyisinkin Afrikan leijonat saalistavat kahden, kolmen ja neljän vuoden ikäisiä norsuja. Tähän tarvitaan kokonainen lauma yhteistyökykyisiä leijonia. Samoin homotheriumin on täytynyt toimia laumana kaataakseen nuoria mammutteja. Pieniä poikasia norsut suojelevat niin tehokkaasti, että niiden nappaaminen on vaarallista ja vaikeaa. Homotherium poikkesi rakenteeltaan muista sapelihammaskissoista. Yleensä sapelihammaskissoilla oli matalat jalat ja pitkä selkä. Homotherium sen sijaan oli pitkäraajainen. Eturaajat olivat selvästi pitemmät kuin takaraajat, minkä vuoksi se saattoi ulkonäöltään muistuttaa hiukan nykyistä täplähyeenaa. Ruumiinrakenteensa ansiosta se saattoi laukata pitkiäkin matkoja, ja käyttää kestävää juoksuaan hyväkseen saalistuksessa. Muut sapelihammaskissat saalistivat vaanimalla. Kaikilla sapelihammaskissoilla oli pitkä ja vahva kaula, joka mahdollisti sapeleiden tehokkaan käytön. Sapelihammaskissat sopeutuivat kymmenen miljoonan viime vuoden aikana monenlaisiin ympäristöihin ja saaliseläimiin. Nykyisten kissaeläinten tapaan ne olivat joustavia käytökseltään.

 

Doedicurus

Doedicurus

Doedicurus eli pleistoseenikaudella, Etelä-Amerikassa 1,8 miljoonaa – 10 000 vuotta sitten.

 

Megatherium

Jättiläislaiskiainen (Megatherium americanum)

Jättiläislaiskiainen oli myös pleistoseenikauden eläimiä. Kuvassa yllä. Se eli Etelä-Amerikassa ja Pohjois-Amerikan eteläisissä osissa. Myös se katosi viimeisimmän jääkauden aikoihin, syytä sen sukupuuttoon ei varmuudella tiedetä. Syyksi on esitetty sitä, että ajan ihminen metsästi sitä sekä ravinnokseen että sen turkin vuoksi. Sillä oli sekä etu- että takaraajoissa pitkät koukkumaiset kynnet, joilla se saattoi kiipeillä roikkuvassa asennossa puiden oksilla, nykylaiskiaisten tapaan.

Maassa tämä kuuden metrin pituuden saavuttava valtavan kokoinen eläin liikkui kynsiensä vuoksi hyvin kömpelösti, käpäliensä sivuja käytellen. Sitä on kooltaan verrattu norsuun ja sen paino on ollut hieman alle 4 tonnia. Maassa sille oli koostaan hyötyä, sillä kasvissyöjänä se yletti puiden lehvistöihin. Sapelihammaskissa saalisti ravinnokseen tätäkin jättiläistä.

 

Villasarvikuono

Villasarvikuono (Coelodonta antiquitatis)

Villasarvikuonot elivät ajalta noin 350 000 vuotta sitten aina viimeiselle jääkaudelle 10 000 vuotta sitten, jolloin ne kuolivat sukupuuttoon. Vaikka pääasiallisena syynä suurten nisäkkäiden, kuten villasarvikuonon, mammutin ja jättiläishirven häviämiseen pidetään jääkauden lopun ilmastonmuutosta ja mannerjäätiköiden sulamista, entistä tehokkaammin metsästämään oppineella ihmisellä on oletettavasti ollut oma osuutensa asiaan: suurriistaa metsästettiin esimerkiksi polttamalla metsää, jolloin eläimet saatiin ajettua ansoihin tai niiden kulkureittejä muutettiin. Villasarvikuonoja ovat kivikauden ihmiset ikuistaneet Ranskassa luolamaalauksiinsa.

 

 


LENTOLISKOT 2

Posted on

Lentoliskon pesä

LENTOLISKOT eli SIIPISAURIT (Pterosauria)

Ensimmäisiä varsinaisia selkärankaisia lentäjiä eli eläimiä, jotka pystyivät nouseemaan siivilleen, olivat siipisaurukset eli lentoliskot. Muita nimityksiä niille ovat pterosaurukset, pterosaurit tai pterodactylit. Ensimmäiset lentoliskot kehittyivät myöhäisellä triaskaudella ja niitä esiintyi aina liitukauden loppuun saakka. Lentoliskot kuuluvat arkosaurusten ryhmään. Ne olivat luultavasti läheistä sukua dinosauruksille.

Lentoliskoissa oli kooltaan sekä pieniä että suuria. Ensimmäiset lentoliskot olivat korpin kokoisia. Suurimmat lentoliskot ovat kautta aikain suurimmat ilmassa liikkuneet eläinkunnan edustajat, yksikään lintu ei ole saavuttanut samaa kokoa. Koko mesotsooisen maailmankauden ajan esiintyi useita erilaisia lentoliskoja. Oli pieniä, mutta oli myös jättiläisiä, jotka liitelivät nykyisten albatrossien tapaan meren yllä kalasaalista tähyten. Eräillä lentoliskoilla oli samankaltainen pää, kuin nykyisillä pikkukahlaajilla ja flamingoilla.

 

Thalassodromeus

Thalassodromeus

Thalassodromeus eli 108 miljoonaa vuotta sitten ainakin Brasiliassa. Päälaella näyttävä harjas – siipienväli 4,5 m – jopa 5,3 m.

 

 

Lentoliskot eivät olleet dinosauruksia

Toisin, kuin yleisesti luullaan, lentoliskot eivät olleet dinosauruksia, mutta elivät näiden kanssa samaan aikaan ja kehittyivät näiden kanssa yhteisestä, triaskauden alussa eläneestä kantamuodosta. Tosin, eräät tutkijat ovat pitäneet niitä dinosauruksiinkin kuuluvina, näin on tehnyt mm. Robert T. Bakker. Joka tapauksessa, lentoliskot olivat matelijoita.

 

Ensimmäinen löytö

Ensimmäinen lentoliskon fossiili löydettiin jo vuonna 1784 Bavariasta, eteläisestä Saksasta. Tuolloin lentolisko ihan uutena ja ennen tuntemattomana lajina herätti suurta kummastusta, eikä sitä oikein osattu sijoittaa eliökunnan luokittelussakaan. Tavalla taikka toisella sitä pidettiin lintuna, tai ainakin lintujen suorana esi-isänä. Ranskalainen Georges Cuvier määritti sitten vuonna 1801, että oli kyse matelijasta, lentävästä sellaisesta.

Ei vain liitelyä vaan myös räpyttelyä

Mitä ilmeisimmin lentoliskot olivat varsin hitaita lentäjiä, voisi sanoa, että ne liitelivät majesteettisen hitaasti dinosaurusten maailman taivaalla. Eivätkä pelkästään liidelleet, vaan kykenivät myös liikuttelemaan siipiään lintujen tavoin.

Aiemmin ajateltiin, että lentoliskot vain liitelivät, mutta viimeaikaisissa tutkimuksissa on tultu päätelmiin, että ne myös räpyttelivät siipiään ja olivat aika hyviä lentäjiä. Ne eivät ehkä päässeet ilmaan maasta, mutta heittäytyivät lentoon puista tai korkeilta kallioilta.

Heltallisilla lentoliskoilla oli myös tyypillisesti lyhyt häntä. On ajateltu, että sitä saattoi käyttää ohjailuun lennon aikana.

Lepakon siivet

Lentoliskojen siivet muistuttivat lepakoiden siipiä. Tosin lepakoilla ihopoimu on pingottunut kolmen tai neljän sormen väliin, kun taas lentoliskoilla se oli vain yhden sormen varassa. Siipipoimun lisäksi lentoliskoilla oli yksi ihopoimu myös takaraajojen välissä.

Luokittelua

Lentoliskot jakaantuvat luokittelussa kahteen pääryhmään, Rhamphorhynchoidea ja Pteractyloidea. Rhamphorhynchoidea eli aiemmin, kuin Pteractyloidea ja sen lajit kuolivat pois jurakaudella.

Ominaisuuksia

Lentoliskojen tukiranka oli äärimmäisen kevyt, mikä mahdollisti niiden lentämisen. Niiden luut eivät olleet vain ohuita, vaan usein vielä onttoja, mikä teki niistä entistäänkin kevyempiä. Kolme ensimmäistä sormea olivat lyhyitä ja niiden kärjessä oli terävä kynsi. Neljäs sormi oli hyvin pitkä ja tuki siipeä. Siipi kiinnittyi myös kylkeen. Takaraajoissa oli viisi varvasta. Neljä niistä oli pitkiä ja kynnellisiä. Viides varvas oli lyhyt ja kynnetön.

Ruokailu

Jotkut lentoliskoista olivat pitkäkalloisia ja terävähampaisia ja söivät ilmeisesti kaloja. Eräät lajit ovat voineet syödä hyönteisiä tai jopa kasveja ja hedelmiä.

 

Dsungaripterus flock

Dsungaripterus flock (Nimesi Young vuonna 1964) oli myöhäisen liitukauden lentolisko, joka löytyi Kiinasta. Tällä pitkäkalloisella, onttoluisella ja pieniruumiisella pterosaurilla oli siipien kärkiväliä kolme metriä.

 

Eudimorphodon

Eudimorphodon

Mario Pandolfi löysi Eudimorphodonin Italiasta vuonna 1973. Eudimorphodon eli myöhäistriaskaudella, joten se on vanhimpia tunnistettuja lentoliskolajeja. Siipiväli noin 100 cm ja suussa oli tiheään pakattuna 110 pientä hammasta vain 6 cm pituisiin leukaluihin. Ruokavalioon ovat kuuluneet kalat ja hyönteiset. Sama laji sivun ylimmässä kuvassa.

 

Lentoliskojen aikakauden päättyminen

Lentoliskot hallitsivat taivaita miljoonien vuosien ajan, mutta noin 70 miljoonaa vuotta sitten niiden määrä romahti rajusti. Romahduksen syytä ei tiedetä, mutta erään teorian mukaan lentoliskot kasvoivat liian suuriksi.

Suuret eläimet ovat herkempiä kuolemaan sukupuuttoon kuin pienet. Myös ilmaston lämpeneminen saattoi olla syynä katoamiseen. Dinosaurusten massasukupuuton koittaessa, 65 mvs – taivaalla liiteli enää yksi ainut lentolisko, Quetzalcoatlus.

Kenotsooisen maailmankauden alussa taivaalle ilmaantuivat uudet valtiaat, linnut.

 

Cearadactylus

Cearadactylus. Kuva yllä. Etelä-Amerikassa elänyt lentolisko, jolla siipiväliä 4-5 metriä ja painoa 15 kg.

 

Rhamphorhynchus

Rhamphorhynchus. Yllä kuvassa puunrungolla kipittelee kaksi Rhamphorhynchusta. Ylemmässä kuvassa yksi on heittäytynyt liitämään. Nämä pitkähäntäiset pterosaurukset elivät jurakaudella 170 – 150 mvs. Lajilla oli suuri, hampaallinen nokka. Kokonaispituus varsin pieni, eli 17,5 cm – mutta siipiväli siltikin noin metri.

 

Anurognathus

Anurognathus ”Ilman häntää ja leukaa”. Tavattoman pienikokoinen: ruumis vain viiden sentin mittainen ja painoa vähemmän, kuin varpusella. Ei omannut häntää. Anurognathus oli siis pienempi, kuin monet jurakauden hyönteisistä. Silti sen siipien kärkiväli oli 50 cm. Pyydysteli pieniä lentäviä hyönteisiä, joita se napsi voimakkaaseen, neulanterävien hampaiden täyttämään nokkaansa. Viihtyili ehkä suurten sauropodien läheisyydessä, väijymässä näiden ruokaillessaan puiden latvaoksista lentoon ajamia hyönteisiä. Saattoivat istua myös sauropodien selässä nokkimassa hyönteisiä.

Nemicolopterus crypticus. Pienin lentoliskoista. Siipiväli 25 cm. Yksi fossiili löydetty Kiinasta.

Hatzegopteryx. Kamppailee Quetzalcoatlus-lentoliskon kanssa suurimman siipisaurin eli lentoliskon asemasta. Siipiväli 10 – 11 metriä.

Quetzalcoatlus. Kamppailee edellä mainitun kanssa suurimman siipisaurin eli lentoliskon asemasta. Siipiväli 10 – 11 metriä.

Pteranodon. Suurten sarjaa. Sen siipiväli oli 9 metriä ja paino silti vain 20 kg. Suuri ja sulavalinjainen siipisauri, joka oli kuin luotu lentämään. Fossiileja tavattu 160 kilometrin päässä rannasta, joten liiteli pitkiä matkoja. Pteranodon partioi suurimman osan ajastaan merenlahtien, järvien ja jokisuiden yllä. Ilmoista se syöksyi ajoittain veteen ja nousi sieltä kala nokassaan.

 

Phobetor

Phobetor ”Pelon jumala”. (Nimesivät Balhurina vuonna 1986/Krøyer vuonna 1844). Eli nykyisessä Mongoliassa varhaisella liitukaudella ja oli pituudeltaan 1,5 m – kallon pituus 20 cm. 

 

 

Tropeognathus

Tropeognathus (Nimesi Wellnhofer vuonna 1987) liiteli 115 mvs taivailla siellä, missä nykyisin on Brasilia. Sillä oli siipien kärkiväliä 6,5 metriä. Sen erityisominaisuus oli varsin karkeatekoinen nokkaosa, jossa oli pitkät leuat ja paljon hampaita kalojen tehokkaaseen käsittelyyn.



LISÄÄ DINOJA

Posted on

Daspletosaurus Daspletosaurus – ”Pelottava lihansyöjälisko”. (Nimesi Dale Alan Russell vuonna 1970). Kuningastyranniliskoa pienempi, mutta silti tehokas saalistaja. Daspletosauruksella oli tyrannosaurien tapaan suuret, sahalaitaiset hampaat ja sen varpaissa oli terävät, käyrät kynnet. Pituus 8,5 metriä. Paino 2 – 3 tonnia. Eli 75 mvs. Löytöpaikat Alberta Kanadassa sekä Montana USA:ssa.

 

 

Dinosaurukset Tyrannosaurus rex

Kuningastyranniliskoa – kuvassa yllä vasemmalla – ajaa eteenpäin jatkuvasti riivaava nälkä ja se on valmis hyökkäämään heti, kun siihen tarjoutuu tilaisuus, eli reitin varrelle osuu joku syötäväksi sopiva. Yleensä näille hirviöille syötäväksi sopivaa oli kaikki mahdollinen, mikä vain omilla jaloillaan liikkui, mutta joskus haaskatkin. Nämä suuret petohirmuliskot liikkuivat vankoilla, kolmivarpaisilla takaraajoillaan puolipystyssä asennossa ja ehkä tarttuivat saaliiseen pieniksi surkastuneilla eturaajoillaan. Ennen muuta ne tarttuivat saaliiseensa valtavan kitansa sisältämällä hurjalla hampaistolla, jolla ne pystyivät repäisemään elävästäkin dinosauruksesta kertariuhtaisulla satojenkin kilojen lihakimpaleen.

 

Plateosaurus pesällään Plateosaurus

Plateosaurus – kuvassa vasemmalla pesällään – oli dinosaurusten maailman aamunkoiton ensimmäisiä dinosauruksia. Se on prosauropodeista parhaiten tunnettu, sillä fossiileja on löydetty useita. Sen hännän pituus oli puolet koko eläimen pituudesta. Plateosauruksella oli voimakas pää ja sen lehdenmuotoiset hampaat olivat mainio kalusto kasvien möyhentämiseen. Plateosaurus liikkui pidemmät matkat neljällä jalallaan, mutta varmaankin kurkotteli aterioidessaan kahdella jalallaan seisten kohti puiden latvuksia.
 

Etelä-Amerikasta maailmanvalloitukseen

Ensimmäisten dinosaurusten uskotaan kehittyneen Etelä-Amerikassa. Tarkkaan ei tiedetä sitä, että miten ja miksi dinosaurukset valloittivat koko muun maailman – silloisen Pangaean.

Ilmeisesti, kun trias-jurakauden sukupuutto 200 miljoonaa vuotta sitten tappoi Pohjois-Amerikasta hirmuliskojen kilpailijat, saattoivat sauropodit vyöryä sinne ja täyttää maan. Tähän tulokseen ovat tutkijat tulleet, tutkiessaan vasta löydettyä fossiilia Sarahsaurus aurifontanalis. Tämä vain 4,3 metriä pitkä ja hieman yli satakiloinen sauropodi vaelteli Pohjois-Amerikassa noin 190 miljoonaa vuotta sitten.

Sarahsaurus aurifontanaliksen hampaita ja vahvoja kynsiä tarkasteltaessa on myös arveltu, että se ei olisikaan ollut vain kasvinsyöjä – jollaisina sauropodeja on pidetty – vaan olisi syönyt myös haaskoja. (National Geographic Magazine)

Tyranniliskon hammaskalusto – kuva oikealla – kertoo, että se ei ollut ainakaan kasvinsyöjä. Haaskoja sekin saattoi silti syödä, saalistuksen ohessa.

 

Tyrannosaurus rex


DINOSAURUKSET

Posted on

Dinosauruksiksi eli hirmuliskoiksi sanotaan kahta mesotsooisella maailmankaudella elänyttä matelijalahkoa, jotka olivat sukua mm. krokotiileille ja lintujen kantamuodoille. Dinosaurusten aikakausi alkoi varhaistriaskaudella, noin 250 miljoonaa vuotta sitten. Jurakaudella niiden joukkoon ilmestyi jättiläiskokoisia muotoja, ja liitukaudella ne olivat isompia ja monilajisempia kuin koskaan aikaisemmin.

Ensimmäisiä löydettyjä dinosaurusfossiileja edustivat Megalosaurus ja Iguadon; edellisen kuvasi 1824 englantilainen geologi ja teologi William Buckland (1784 – 1856), jälkimmäisen löysi 1822 ja kuvasi hieman myöhemmin englantilainen lääkäri, geologi ja paleontologi Gideon Algernon Mantell (1790 – 1852).

 

Uusimmat löydöt varhaisimmista

Syksyllä vuonna 2010 ilmoittivat tutkijat Puolasta löytyneistä, fossiloituneista dinosaurusten jalanjäljistä. Muutaman sentin mittaiset jalanjäljet oli tehnyt 250 miljoonaa vuotta sitten kissan kokoinen esi-dinosaurus, Prorotodactylus, jonka paino on ollut korkeintaan kilon taikka kaksi. Nämä pikkuruiset dinosaurukset olivat harvinaisia ja elivät lähellä jokia, joissa suuremmat krokotiilieläimet viihtyivät.

250 miljoonaa vuotta vanhat jäljet ovat tutkijaryhmän mukaan vanhin tiedetty todiste dinosauruksista. Ne ovat syntyneet pian permikauden joukkotuhon jälkeen. Jäljet todistavat tutkijoiden mukaan, että dinosauruksia on elänyt aiemmin, kuin ennen on luultu.

Permikauden joukkotuho oli maapallon historian laajin joukkosukupuutto, jossa tuhoutuivat muun muassa useimmat matelijasuvut.

Tutkijat ovat löytäneet myös 246 miljoonaa vuotta vanhat, 15 cm pitkät jalanjäljet, jotka on tehnyt kaksijalkainen dinosaurus Sphingopus. Ne ovat varhaisimmat, kahdella jalalla liikkuneen dinosauruksen jättämät jalanjäljet.

 

Dinosaurusten fossiilit

Puolasta löydettyjen, fossiloituneiden jalanjälkien, joilla ikää 250 miljoonaa vuotta, yhteydessä on syytä muistaa, että ensimmäiset fossiilit dinosaurusten luurangoista tai niiden osista ovat aiemmin osoittaneet, että ensimmäiset dinosaurukset olisivat näitä jalanjälkiä 5 – 9 miljoonaa vuotta nuoremmalta ajalta – eli ajalta 245 – 241 mvs. (Amerikan Luonnonhistoriallinen Museo).

Puolan jalanjälkiä tutkinut dinosaurustutkija Stephen Brusatte toteaa kuitenkin, että sekä anatomisesti, että muilta ominaisuuksiltaan Puolan pikkuruiset eläimet olivat dinosauruksia. Tämä voidaan päätellä yksinomaan näistä jalanjäljistä, joissa on dinosauruksille tyypilliset piirteet, kuten kolme isoa varvasta keskellä.

 

Ensimmäiset dinosaurukset olivat pikkuruisia

Puolasta löydetyt, kissan kokoisen dinosauruksen jalanjäljet antavat dinosaurusten evoluution historiassa tärkeän näkymän dinosaurusten alkuaikojen kehitykseen. Ensimmäiset dinosaurukset olivat hyvin pienikokoisia, lyhytjalkaisia ja kulkivat neljällä jalalla. Ne olivat myös harvinaisia, verrattuna oman aikansa muihin matelijoihin.

 

Dinosaurusten alkuaika

Ensimmäiset 20 – 50 miljoonaa vuotta dinosaurusten historiasta, dinosaurukset ja niiden lähimmät sukulaiset elivät monipuolisempien, menestyvämpien ja runsaslukuisempien krokotiilimaisten serkkujensa varjossa. Näin toteaa dinosaurustutkija Stephen Brusatte, yksi Puolan pikkuruista dinosaurusta tutkineen ryhmän jäsenistä.

 

Kritiikki ja varovaisuus

Vaikkakin Puolankin tapauksessa voivat asiantuntijat saada paljon selville pelkistä jalanjäljistä, niin eräät tutkijat, kuten professori Mike Benton (Britain’s Bristol University) toteavat, että pelkkien jalanjälkien kanssa pitää tulkinnoissa noudattaa varovaisuutta. Hänen mukaansa fossiloitunut luuranko olisi paljon parempi, sillä pelkät jalanjäljet jättävät aina tilaa tulkinnoille. Myös paleontologi Jeffrey Wilson on sitä mieltä, että nämä jalanjäljet herättävät useissa kysymyksen, että ovatko ne todellakin dinosauruksen jättämät.

 

Dinosaurustutkijan työhuone

Dinosaurustutkijan työhuone

Yllä dinotutkijan työhuone, sijainti Academy of Natural Sciences, Philadelphia’s natural history museum, USA. Työhuone voi vaikuttaa jotenkin vanhalta ja entiseltä, vanha se varmasti onkin – mutta siinä tehdään edelleen täysipainoisesti tieteellistä dinotutkimusta. Museossa kävijöillä on mahdollisuus seurata tutkijoiden työskentelyä. Piirrokset liitutauluilla ovat mestarillisia, joten joku tutkijoista omaa suuria taiteellisiakin lahjoja.

 

Dinosaurusten tutkimus

Tärkeimmät dinosauruksia tutkivat tieteenalat ovat geologia (maapallon tutkimus) ja biologia (elävän luonnon tutkimus). Näihin kuuluvia erikoisaloja ovat:

Paleontologia. Geologiaan kuuluva tiede, joka tutkii menneiden aikojen kasveja ja eläimiä fossiileista. Paleontologit kaivavat esiin dinosaurusten luita ja kokoavat niitä yhteen.
Paleozoologia. Muinaisaikojen eläinten tutkimus, muinaiseläintiede.
Paleobotaniikka. Muinaisaikojen kasvien tutkimus, muinaiskasvitiede.
Iknologia. Fossiilien tavoin säilyneiden jalanjälkien ja muiden jälkien tutkimus.
Tafonomia. Tiede, joka tutkii, mitä kuolleille eliöille tapahtuu ennen fossiilistumista.
Stratigrafia. Kivikerrostumia tutkiva geologian haara, joka selvittää kerrostumien rakennetta, ikäsuhteita ja muodostumista.
Paleogeografia. Mannerten menneisyyttä tutkiva tiede, joka selvittää mannerten sijaintia, ilmastoa ja ympäristöoloja aikaisempina geologisina kausina.
Systematiikka. Eliöiden moninaisuuden ja keskinäisten suhteiden tutkimus.
Taksonomia. Eliölajien luokittelu niiden välisten sukulaisuussuhteiden perusteella.
Biogeografia. Eliömaantiede, eläinten ja kasvien levinneisyyden tutkimus, joka jakautuu eläin- ja kasvimaantieteeseen.
Sedimentologia. Geologisten kerrostumien eli sedimenttien tutkimus. Sedimenteissä on eliöiden fossiileita.
* Harrastajan kirjasto- ja nettitutkimus. Dinosaurusten laaja-alaista, vapaata tutkimusta kirjaston ja Internetin suomilla tiedostomahdollisuuksilla. Pitää sisällään kaikki edellä mainitut tieteen alat.


Titaani kaatuu rosvojen hyökätessä!

Posted on

Ravoisaa kamppailua!

On meneillään liitukausi 125 mvs, tapahtumapaikkana on nykyinen Utah Pohjois-Amerikassa. Tonnin painoiset ja seitsemän metrin pituiset Utahraptorit ”Utahin rosvot” hyökkäävät joukkovoimalla valtavan Astrodonin kimppuun! Dromaeosaurit Utahraptorit kuuluivat Maniraptora-ryhmän Dromaeosauridae-heimoon. Yksinään nämä petodinosaurukset eivät olisi mahtaneet mitään suurelle Astrodonille, mutta yhteistyöllään niiden voitto oli varma. Utahraptorit eivät käyttäneet saalistamansa eläimen surmaamiseen hampaitaan, vaan viiltelivät sitä kauttaaltaan 25 cm pitkillä, veitsenkaltaisiksi litistyneillä kynsillään. Uhri, vaikkakin kuinka suuri, kaatui lopulta voipuneena maahan verenhukan vuoksi.

 

Suchomus tenerensis

Suchomus tenerensis oli valtava petolisko, joka oli erikoistunut saalistamaan kalaa. Nyt se on itse jäämässä saaliiksi, kun jättimäinen krokotiili on ahmaisemassa siitä lujaa otetta!

 

Oviraptorit

Oviraptor. Oviraptorin pituus oli 2,5 metriä ja sen paino oli ainakin 35 kg, mutta ehkä jopa lähes 100 kg. Sillä oli korkeutta 0,9 metriä. Se kulki kahdella jalalla, pystyasennossa. Se oli lintumainen dinosaurus, jolla oli untuvamainen, lämpöä eristävä höyhenpeite. Oviraptor muistutti kuin isoa kalkkunaa, ja jotkut tutkijat pitävätkin sitä jonkinlaisena lintuna. Nykylinnuista se muistutti kalkkunan ohella erityisesti strutseihin kuuluvia kasuaareja.

 

Outoja päitä ja päärakennelmia

Dinosaurusten päät saattoivat olla hyvin eriskummallisia, niissä oli usein ulokkeita ja kyhmyjä, töyhtöjä, piikkejä, sarvia, sarvipattereita ja kypärämuodostelmia. Näillä päillään dinosaurukset joko houkuttelivat toista sukupuolta taikka puolustautuivat viholliselta – tai yksinkertaisesti yrittivät näyttää mahdollisimman pelottavalta.

Kaikenlaisia häntiä

Oleellinen osa dinosauruksia olivat niiden hännät, joissa niissäkin saattoi olla piikkejä taikka nuijia, jopa pikemminkin moukareita. Häntää käytettiin taisteluvälineenä, mutta sillä saattoi myös tasapainottaa ruumistaan silloin, kun lähti juoksuun kahdella jalalla.

Kynsiä kaikkiin tarpeisiin

Kynnet olivat dinosauruksille tärkeitä ja niitä käyteltiin hyvin erilaisiin tarkoituksiin. Kasvinsyöjät haroivat niiden avulla lehvistöä suuhunsa, kun taas petodinosaurukset käyttivät niitä, saadakseen pitävän otteen onnettomasta uhristaan taikka raadellakseen sitä. Ne saattoivat myös hyppiä raivoisasti uhrinsa päällä ja viillellä tätä samalla kynsillään. Näin teki ehkä Deinonychus ”Kauhistuttava kyntinen”, jonka toisessa takaraajan varpaassa oli suunnattoman suuri sirppimäinen kynsi ja vielä pitkissä eturaajoissakin oli kolme kynnellistä sormea.

 

Cryolophosaurus

Cryolophosaurus-pari tekee matkaa jurakauden salaperäisessä maisemassa, etualalla lentää Dimorphodon-lentolisko. Cryolophosaurukset olivat tetanuriin kuuluvia suuria petoliskoja.

 

 

Torosaurus

Torosaurus

 

Argentinosaurus

Toiseksi painavin kaikista dinosauruksista oli titanosauruksiin kuuluva Argentinosaurus, jonka paino oli reilusti yli 71,5 tonnia ja suurimmillaan ehkä jopa 90 tonnia.

 

 


RAVINTO, Tasalämpöisiä vai vaihtolämpöisiä? + Montako dinosauruslajia on elänyt?

Posted on

Dinosauruksissa oli sekä kasvinsyöjiä, että lihansyöjiä. Lihansyöjät muodostivat petodinosaurusten ryhmän Theropoda, suomeksi ”teropodit”. Erikokoiset petodinosaurukset saalistivat hyvin erikokoisia eläimiä. Sitä mukaa, kuin kasvinsyöjädinosaurusten koko kasvoi, kasvoivat niitä saalistavat teropoditkin kooltaan yhä suuremmiksi. Toisaalta oli pieniä, kissankokoisia saalistajia, joille maistuivat hyönteisistä lähtien kaikkein pienimmät saalistettavat. Voisi sanoa niin, että kaikki mikä liikkui, kelpasi syötäväksi ja joutui saalistuskohteeksi. Eikä aina tarvinnut edes liikkuakaan, sillä poikkeuksetta teropodit olivat myös haaskansyöjiä. Rauhassa eivät saaneet olla vedenkään eläjät, sillä monet lajit erikoistuivat taitaviksi kalastajiksikin.

Ornithischia-lahkoon kuuluneet linnunlantioiset dinosaurukset olivat kasvinsyöjiä. Kilpailua toistensa kanssa ne pyrkivät välttämään niin, että erikokoiset lajit ja heimot kehittyivät evoluution myötä syömään eri korkeuksilla kasvavaa kasvillisuutta. Sauropodit ylsivät puiden latvoihin kun taas pienimmmät kasvinsyöjät kahistelivat ja napostelivat ihan maan tasalta ja ruohojen juurista löytyviä kasvinosia.

Kasveja syövät dinosaurukset olivat järjestäneet ruuansulatuksensa monin tavoin. Sauropodit, joista isoimpien piti ehtiä haalia jopa tonni päivässä vihermassaa sisuksiinsa, toimivat hyvin suoraviivaisesti. Ne eivät pureksineet ruokaansa juurikaan ollenkaan, vaan suuhun kuin haravakoneella ajettu lehvämassa nieltiin miltei sellaisenaan. Ruoka meni suoraan mahaan, missä sinne aiemmin niellyt jauhinkivet, gastroliitit tai erityiset bakteerit, kuin lehmän mahassa, esipehmensivät sen.

Hadrosaureilla oli hampaaton nokka, jolla kasvit ensiksi napsittiin suuhun. Suun takaosassa olivat odottamassa valmiina kasvien jatkokäsittelyyn erikoisrakenteiset hampaat, joilla ravinto pilkottiin ja hienonnettiin ennen nielemistä.

Hadrosaureilla oli hampaita vielä tavattoman paljon, sadoittain sekä ylä- että alaleuassa, jopa tuhatkin hammasta ja vanhojen ja kuluneiden tilalle kasvoi kaiken aikaa uusia.

Sarvinaamoilla oli vahvat leuat ja saksimaiset hampaat, joilla paksutkin oksat helposti taittuivat.

 

Keskustelu siitä, että olivatko hirmuliskot nisäkkäiden ja lintujen tavoin tasalämpöisiä vai vaihtolämpöisiä, kuten nykyiset liskot ja muut matelijat, jatkuu. Uutta virikettä tähän keskusteluun toi jokin aika sitten Etelä-Dakotasta Yhdysvalloista löydetty kasvinsyöjädinosauruksen fossiili. Kyseinen Thescelosaurus, joka tällä hetkellä on näytteillä Pohjois-Carolinan luonnontieteellisessä museossa, on sikäli hyvin harvinainen, että siinä sydänkin on jollakin tavalla säilynyt. Thescelosauruksen rintaontelosta löydettiin ruosteenvärinen möykky, joka tietokonetomografiassa osoittautui sydämeksi.

Tällä 300 kiloa painaneella dinosauruksella on ollut kaksi kiloa painava soikea sydän, jossa on kaksi kammiota ja eteistä ja yksi valtimonkaltainen paksu verisuoni, joka muistuttaa linnun aorttaa. Ylipäänsäkin Thescelosauruksen sydän on enemmän linnun tai nisäkkään kuin matelijan sydämen kaltainen. Tämä viittaisi siihen, että Thescelosaurus olisi voinut olla tasalämpöinen.

Käsitystä siitä, että dinosaurukset olisivatkin olleet tasalämpöisiä, tukevat myös Kiinasta löydetyt dinosaurusten fossiilit, joissa on merkkejä höyhenpeitteestä. Höyheniä olisi tarvittu ruumiinlämmön ylläpitämiseen ja näin höyhenpeite olisi myös todiste tasalämpöisyyden puolesta. Mikäli osa dinosauruksista olisikin ollut tasalämpöisiä, niin siitä olisi seurannut, että ne olisivat viettäneet paljon liikkuvampaa ja vilkkaampaa elämää, kuin tähän saakka on oletettu.

Suomalaisen paleontologin, Mikko Haaramon mukaan on hyvin todennäköistä, että dinosaurukset olivat vaihtolämpöisen sijaan tasalämpöisiä.

– Kaikki olemassaolevat todisteet dinosaurusten anatomiasta, elintavoista ja elinpaikoista on helpointa selittää ilman erikoisia lisäteorioita, jos oletetaan, että kaikki dinosaurukset olivat nisäkkäiden ja lintujen tapaan tasalämpöisiä. Dinosaurusten pitäminen vaihtolämpöisinä vaatii aina lisäselityksiä.

 

”Tällä hetkellä (elokuu 2011) tunnetaan 1 000 – 1 100 dinosauruslajia ja määrä kasvaa koko ajan. On täysin mahdotonta arvioida, kuinka paljon potentiaalisia lajeja on vielä löytämättä”, toteaa paleontologi Mikko Haaramo Helsingin yliopistosta.

Paleontologipiireissä on toki arvuuteltu, montako muinaista hirmuliskolajia niiden 165 miljoonaa vuotta kestäneen valtakauden aikana maan päällä vaelsi. Jotkut tutkijat ovat esittäneet, että tuntisimme nyt noin 10 prosenttia potentiaalisista dinosauruslajeista ja dinosaurusten koko valtakauden ajalta säilyneitä fossiileja olisi myöskin 10 prosenttia. Tämän laskelman mukaan dinosauruslajeja olisi ollut kaiken kaikkiaan noin 100 000.

”Arvio jättää kuitenkin huomiotta dinosaureihin kuuluvat linnut ja lintufossiilit, jotka hyvinkin kymmenkertaistaisivat lukumäärän”, Haaramo huomauttaa. (Vappu Pitkänen/Turun Sanomat 30.8.2011)

 


DINOSAURUKSIA KAIKKIALLA

Posted on

Dinosaurukset olivat levittäytyneet ympäri maailmaa melkeinpä jokaiseen kolkkaan. Eräs seikka on syytä muistaa tässä yhteydessä. Vielä triaskauden lopulla 200 mvs kaikki mantereet olivat yhdessä ja muodostivat suuren supermantereen nimeltään Pangaea. Eläimet saattoivat siten periaatteessa levitä melko helposti kaikkialle maailmaan, kun meret eivät olleet estämässä liikkumista. Silloin oli mahdollista kävellä vaikkapa poikki koko maailman. Vaikka dinosaurusten aikana mantereet olivat liikkumassa erilleen toisistaan, olivat ne toisiinsa kiinnittyneinäkin. Tämä selittää sen, että samoja dinosauruslajeja saattoi elää sekä vaikkapa nykyisessä Aasiassa, että Afrikassa ja Amerikassa.

135 mvs varhaisella liitukaudella Pangaea oli hajoamassa kahtia, kun Laurasia liukui kohti pohjoista ja Gondwanaland kohti etelää. Vielä 80 mvs, liitukauden lähestyessä loppuaan, Pohjois-Amerikka oli yhteydessä Eurooppaan ja Aasiaan, mutta Afrikka ja Etelä-Amerikka olivat meren erottamina. Intia liukui Afrikasta ironneena kohti Aasiaa.

Liitukauden lopulla eri mantereiden dinosaurukset alkoivat kuitenkin jo toisistaan eristyneinä saada eroavia piirteitä. Eniten dinosaurusten fossiileja on löydetty Pohjois-Amerikasta, Aasiasta ja sieltä Mongoliasta sekä Euroopasta. Mutta niitä on löydetty myös Antarktikselta, Australiasta ja Alaskasta.

Ravoisaa kamppailua!

Titaani kaatuu rosvojen hyökätessä! On meneillään liitukausi 125 mvs, tapahtumapaikkana on nykyinen Utah Pohjois-Amerikassa. Tonnin painoiset ja seitsemän metrin pituiset Utahraptorit ”Utahin rosvot” hyökkäävät joukkovoimalla valtavan Astrodonin kimppuun! Dromaeosaurit Utahraptorit kuuluivat Maniraptora-ryhmän Dromaeosauridae-heimoon. Yksinään nämä petodinosaurukset eivät olisi mahtaneet mitään suurelle Astrodonille, mutta yhteistyöllään niiden voitto oli varma. Utahraptorit eivät käyttäneet saalistamansa eläimen surmaamiseen hampaitaan, vaan viiltelivät sitä kauttaaltaan 25 cm pitkillä, veitsenkaltaisiksi litistyneillä kynsillään. Uhri, vaikkakin kuinka suuri, kaatui lopulta voipuneena maahan verenhukan vuoksi.


Lintujen esi-isät

Posted on

Voi tuntua yllättävältä, että linnut kehittyivätkin liskonlantioisista – eivät linnunlantioisista, kuten voisi olettaa.

 

LINNUNLANTIOISET (Ornithischia)

Ornithischia-lahkon linnunlantiossa häpyluu suuntautuu alas ja taaksepäin.

Lesothosaurus

 

Kaikki kasvinsyöjiä

Linnunlantioisten lahkon dinosaurukset olivat kaikki kasvinsyöjiä.

Suku: Eocursor
Suku: Pisanosaurus
Heimo: Heterodontosaurit (Heterodontosauridae)
Heimo: (Lesothosauridae)

 

Alalahko: Ornitopodit eli linnunjalat (Ornithopoda)

Iguanodon

 

Heimo: Camptosauridae
Heimo: Dryosauridae
Heimo: Rhabdodontidae

Alilahko: Fabrosaurit (Fabrosauria)

Heimo: Fabrosaurit (Fabrosauridae)

Alilahko: Hypsilofodontit (Hypsilophodontia)

Heimo: Hypsilophodontidae

Alilahko: Iguanodontit (Iguanodontia)

Iguanodontit (Iguanodontoidea)
Hadrosaurit eli ankannokkasaurit eli sorsaliskot (Hadrosauroidea)

 

Alalahko: Rajakalloiset (Marginocephalia)

Protoceratops

Alilahko: Sarvinaamat (Ceratopsia)

Heimo: Chaoyangsauridae
Heimo: Papukaijaliskot (Psittacosauridae)

Uussarvinaamat (Neoceratopsia)

Auroraceratops
Helioceratops
Koreaceratops
Yamaceratops

Heimo: Archaeoceratopsidae
Heimo: Bagaceratopidae
Heimo: Leptoceratopsidae
Heimo: Protoceratopsidae

Yläheimo Ceratopsoidea

Zuniceratops

Heimo: Ceratopsidae
– Kolmisarvilisko (Triceratops)

Pachycephalosaurus

 

Alilahko: Paksu- eli luupäät (Pachycephalosauria)

Heimo: Paksu- eli luupäät (Pachycephalosauridae)

 

Alalahko: Kilpeäkantavat (Thyreophora)

Scutellosaurus
Emausaurus

Scelidosauridae

Alilahko: Kilpiliskot eli panssariselät (Ankylosauria)

Antarctopelta
Minmi

Heimo: Panssariselät (Ankylosauridae)
Heimo: Noduulipanssariselät (Nodosauridae)

Stegosaurus

 

Alilahko: Harjaliskot eli laattaselät (Stegosauria)

Heimo: Huayangosauridae
Heimo: Stegosauridae

 

Jura- ja liitukauden lajirunsaus

Linnunlantioiset dinosauruslajit lisääntyivät valtavasti jurakaudella. Kauden loppuun mennessä tietyt kilvelliset (Thyreophora) dinosauruslajit, kuten Stegosaurus, olivat yleistyneet Pohjois-Amerikassa, Euraasiassa ja Afrikassa. Myös ornitopodien alkumuodot syntyivät jurakaudella, mutta niillä ei ollut mitään keskeistä roolia eläimistössä. Erityisen hallitsevia linnunlantioisten lahkon dinosaurukset olivat liitukaudella, eli dinosaurusten valtakauden loppupuolella.


LISKONLANTIOISET (Saurischia)

Posted on

Saurischia-lahkon liskonlantiossa lonkkaluusta esiintyöntyvä häpylyy suuntautuu alas ja eteenpäin.

Kasvinsyöjät ja lihansyöjät

Liskonlantioisissa oli ravinnon suhteen kaksi pääryhmää, kasvinsyöjät ja lihansyöjät. Pitkäkaulat olivat kasvinsyöjiä, teropodit lihansyöjiä.

• Eoraptor

– Varhaisimpia dinosauruksia – sijoittelu dinosaurusten sukupuussa epäselvä. Lajia on pidetty joko varhaisimpana liskonlantioisten heimon edustajana, tai yleisesti varhaisimpana teropodien edustajana. Vuonna 2011 Sereno ja kumppanit esittivät, että se olisikin saudopomorfien eli kasvinsyöjien varhainen edustaja. Tätä käsitystä eivät kaikki tutkijat ole tukeneet, vaan he pitävät Eoraptoria edelleenkin varhaisteropodina. (Nature News: Move over Eoraptor)

Herrerasaurus

 

 

  • Herrerasaurit (Herrerasauria) – heimo Herrerasauridae

– Varhaisimpia teropodeja tai koko liskonlantioisten lahkon edustajia, sijoittelu dinosaurusten sukupuussa epäselvä. Lajeja mm. Herrerasaurus, Sanjuansaurus, Staurikosaurus.

 

 

Alalahko: Sauropodomorfit eli pitkäkaulat – (Sauropodomorpha)

Plateosaurus

 

Osalahko: Prosauropodit eli esipitkäkaulat (Prosauropoda)

Heimo: Massospondylidae
Heimo: Plateosauridae
Heimo: Riojasauridae

Prosauropodit olivat pitkäkaulaisia ”esipitkäkauloja”, triaskauden lopulla kehittyneitä dinosauruksia, jotka katosivat jurakauden lopulla. Kasveja syöneillä prosauropodeilla oli ilmeisesti yhteneväisiä piirteitä sauropodien kanssa, mutta nimestään huolimatta ne eivät olleet mikään sauropodien esiryhmä. Ehkä oli kyse sauropodien rinnakkaisryhmästä. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että prosauropodeilla ja sauropodeilla ei ole toisiinsa yhteyttä, eivätkä ne tällöin edes kuuluisi samaan sauropodomorfien alalahkoon.

 

Osalahko: Sauropodit eli pitkäkaulat (Sauropoda)

Heimo: Vulcanodontidae
Heimo: Omeisauridae

Uussauropodit (Neosauropoda)

Heimo: Brachiosauridae
Heimo: Camarasauridae
Heimo: Diplodocidae
Heimo: Dicraeosauridae
Heimo: Nemegtosauridae
Heimo: Rebbachisauridae
Heimo: Titanosauridae/Saltasauridae

Sauropodeissa oli suuri määrä heimoja, sukuja ja lajeja. Jurakauden lopulla erilaisia sauropodeja oli enemmän kuin koskaan, mutta suurimmat tunnetut sauropodilajit elivät varhaisella liitukaudella. Sauropodit olivat massiivisia, pitkäkaulaisia, pienipäisiä ja pitkähäntäisiä kasvinsyöjiä – suurimpia kaikista dinosauruksista. Jurakauden huipulla sauropodit olivat hallitsevia, mutta liitukauden loppupuolella niiden tilalle olivat monin paikoin tulleet pienikokoisemmat, linnunlantioisiin kuuluvat panssariselät, sarvipäät ja ankannokkasaurit.

 

Alalahko: Teropodit, petojalat eli petodinosaurit – (Theropoda)

Abelisaurus

 

Osalahko: Keratosaurit (Ceratosauria)

Abelisaurit (Abelisauroidea)
Bahariasaurit (Bahariasauridae)
Keratosaurit (Ceratosauridae)

Osalahko: Tetanurat (Tetanurae)

Alaryhmä: Karnosaurit (Carnosauria)

•Allosaurit (Allosauroidea)

Heimo: Allosauridae
Heimo: Carcharodontosauridae
Heimo: Neovenatoridae
Heimo: Sinraptoridae

•Spinosaurit (Spinosauroidea)

Alaryhmä: Keelurosaurit (Coelurosauria)

•Tyrannosaurit (Tyrannosauroidea)

Alectrosaurus
Appalachiosaurus
Aviatyrannis
Bistahieversor
Dilong
Eotyrannus
Raptorex
Stokesosaurus
Xiongguanlong

Heimo: Coeluridae
Heimo: Dryptosauridae
Heimo: Proceratosauridae
Heimo: Tyrannosauridae

Albertosaurus
Alioramus
Aublysodon
Daspletosaurus
Gorgosaurus
Nanotyrannus
Tarbosaurus
Teratophoneus
Tyrannosaurus
Zhuchengtyrannus

•Strutsisaurit (Ornithomimosauria)

Heimo: Deinocheiridae
Heimo: Garudimimidae
Heimo: Harpymimidae
Heimo: Ornithomimidae

Maniraptoriformes: Maniraptora ja Ornithomimosauria

•Petokädet (Maniraptora)

Oviraptorit eli oviraptorisaurit (Oviraptorosauria)
Deinonychukset (Deinonychosauria)
– Troodontoidea
– Dromaeosauroidea
Therezinosaurit (Therizinosauroidea)
Linnut ja dinosaurusesi-isät (Avialae)
Alvarezsaurit (Alvarezsauridae)

Ornitholestinae

•Ornitomimidit (Ornithomimosauria)

Kaikki lihansyöjädinosaurukset, jotka olivat kahdella jalalla liikkuvia, terävähampaisia ja usein suurikalloisia, kuuluivat tähän liskonlantioisten lahkoon ja tässä Theropoda-alalahkoon. Jotkin liitukautiset teropodit, kuten therezinosaurit (Therizinosauroidea) kehittyivät myös kasvinsyöjiksi.

 

 

 

 

 


Argentinosaurus huinculensis

Posted on

Liskonlantioinen sauropodi, yksi suurikokoisimmista, joka saattoi painaa jopa 100 tonnia. Argentinosaurus huinculensis sijoittuu painavimpien dinosaurusten sarjassa toiselle sijalle, kun painavimman dinosauruksen arvo kuuluu sauropodille Amphicoelias fragillimus

Dinosaurusten luokittelu taulukon avulla. Alla dinosaurusten luokittelutaulukossa lajiesimerkiksi on valittu kuningastyrannilisko. Dinosauruksille ei tunneta yhtään ainutta alalajia, joten kohtaa alalajeille ei tarvita.

Kunta/Kingdom eläinkunta Animalia
Pääjakso/Phylum selkäjänteiset Chordata
Alajakso/Subphylum selkärankaiset Vertebrata
Luokka/Class arkosaurit Archosauria
Alaluokka/Subclass linnunnilkkaiset Ornithodira
Ylälahko/Superorder dinosaurit Dinosauria
Lahko/Order liskonlantioiset Saurischia
Alalahko/Suborder teropodit Theropoda
Alilahko/Infraorder keelurosaurit Coelurosauria
Heimo/Family tyrannosaurit Tyrannosauridae
Suku/Genus tyrannosaurus Tyrannosaurus
Laji/Species kuningastyrannilisko Tyrannosaurus rex

JAOTTELU KAHTEEN PÄÄRYHMÄÄN ELI LAHKOON

Posted on

Dinosaurukset (Dinosauria) olivat mesotsooisen maailmankauden matelijoita, joilla oli luinen tukiranka ja paksu nahkamainen iho. Ne elivät maalla ja lisääntyivät munimalla. Muista matelijoista poiketen hirmuliskojen raajat sijaitsivat nisäkkäiden tapaan suoraan ruumiin alapuolella, mikä mahdollisti nopean ja ketterän liikkumisen. Lantion rakenteen mukaan dinosaurukset jaotellaan kahteen pääryhmään, eli lahkoon: liskonlantioiset (Saurischia) ja linnunlantioiset (Ornithischia).

T Rex



Dinosauruksien jako

Posted on

Pääartikkeli: Dinosaurusten sukupuu

Dinosaurukset jaetaan lantionrakenteensa perusteella kahteen ryhmään: liskonlantioiset Saurischia ja linnunlantioiset Ornithischia. Liskonlantioiset dinosaurukset olivat kaksijalkaisia petoja, teropodeja (esimerkiksi Tyrannosaurus, Oviraptor, Ornithomimus ja Deinonychus) sekä nelijalkaisia ja pitkäkaulaisia kasvinsyöjiä, sauropodeja (esimerkiksi Diplodocus, Camarasaurus, Seismosaurus ja Saltasaurus). Linnunlantioiset olivat puolestaan kaikki kasvinsyöjiä saavuttaen suuren monimuotoisuuden. Tähän ryhmään kuuluvat esimerkiksi kolmisarvilisko Triceratops, paksukalloinen Pachycephalosaurus, panssaroidut ankylosaurit ja hampaistoltaan erikoistuneet ornithopodit.

Dinosauruksien karkea sukupuu. Dinosaurukset olivat erittäin runsaslajinen ryhmä.

Dinosaurukset (Dinosauria)

 

                      

 

Liskonlantio                                                                Linnunlantio


Dinosaurukset

Posted on

Dinosaurukset (Dinosauria) eli hirmuliskot olivat mesotsooisella maailmankaudella elänyt hyvin menestyksekäs eläinryhmä. Ensimmäiset dinosaurukset elivät triaskaudella 252-201 miljoonaa vuotta sitten, mutta varsinaista dinosaurusten valtakautta oli jurakausi ja liitukausi eli ajanjakso noin 200-65 miljoonaa vuotta sitten.

Dinosaurukset olivat monimuotoinen ryhmä. Varsinkin maalla, mutta myös merellä ja ilmassa ne täyttivät lähes kaikki ekologiset lokerot. Fossiilien perusteella sukuja tunnetaan ainakin 500 ja lajeja ainakin 1000[1] ja niitä on löydetty kaikilta mantereilta. Dinosaurusten koko vaihteli valtavasti. Pienimpiin kuului noin kilon painoinen microraptor, mutta eräs suurimmista jokseenkin kattavista fossiileista on 80-100 tonnin painoiseksi arvioitu argentinosaurus. Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon äkillisesti liitukauden lopulla noin 65,5 miljoonaa vuotta sitten. Suurin osa tutkijoista pitää joukkotuhon tärkeimpänä syynä nykyisen Jukatanin niemimaan kohdalle törmännyttä asteroidia, josta todennäköisesti seurasi maailmanlaajuisia metsäpaloja, kylmän sään jakso auringon säteilyn estyttyä ja tätä ilmakehän kohonneen hiilidioksidipitoisuuden vuoksi seurannut lämpökausi.

Teropodeista jurakaudella kehittyneistä linnuista osa selvisi joukkotuhosta ja ne ovat ainoita nykyään eläviä dinosaurusten kladiin kuuluvia eliöitä. Aiemmin dinosaurusten uskottiin olevan matelijoiden tavoin vaihtolämpöisiä, mutta nykyään useat tutkimukset ovat johtaneet päätelmään, että ne ovat tasalämpöisiä kuten linnut.

Aikaisemmin tuntemattomia dinosauruslajeja löytyy eri puolilla maapalloa sijaitsevista fossiiliesiintymistä melko säännöllisesti. Esimerkiksi vuonna 2010 yksistään Yhdysvaltojen Utahista löydettiin sellaisia aikaisemmin tuntemattomia lajeja kuin 3,0–4,5 metrin pituinen ja noin metrin korkuiseksi kasvanut Seitaad ruess sekä Ceratopsidae-heimoon kuuluneet Kosmoceratops richardsoni ja Utahceratops gettyi.

Dinosaurukset

                                                                      Fossiili: TriaskausiLiitukausi (paitsi linnut)

Eoraptor

                                                                                             Eoraptor

                                                             Tieteellinen luokittelu

Kunta: Eläinkunta Animalia

Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata

Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata

Luokka: Matelijat Reptilia

Ylälahko: Dinosauria

Lahkot

  Liskonlantioiset Saurischia

                                                       †Linnunlantioiset Ornithischia