Dinosaurukset

Posted on

Dinosaurukset (Dinosauria) eli hirmuliskot olivat mesotsooisella maailmankaudella elänyt hyvin menestyksekäs eläinryhmä. Ensimmäiset dinosaurukset elivät triaskaudella 252-201 miljoonaa vuotta sitten, mutta varsinaista dinosaurusten valtakautta oli jurakausi ja liitukausi eli ajanjakso noin 200-65 miljoonaa vuotta sitten.

Dinosaurukset olivat monimuotoinen ryhmä. Varsinkin maalla, mutta myös merellä ja ilmassa ne täyttivät lähes kaikki ekologiset lokerot. Fossiilien perusteella sukuja tunnetaan ainakin 500 ja lajeja ainakin 1000[1] ja niitä on löydetty kaikilta mantereilta. Dinosaurusten koko vaihteli valtavasti. Pienimpiin kuului noin kilon painoinen microraptor, mutta eräs suurimmista jokseenkin kattavista fossiileista on 80-100 tonnin painoiseksi arvioitu argentinosaurus. Dinosaurukset kuolivat sukupuuttoon äkillisesti liitukauden lopulla noin 65,5 miljoonaa vuotta sitten. Suurin osa tutkijoista pitää joukkotuhon tärkeimpänä syynä nykyisen Jukatanin niemimaan kohdalle törmännyttä asteroidia, josta todennäköisesti seurasi maailmanlaajuisia metsäpaloja, kylmän sään jakso auringon säteilyn estyttyä ja tätä ilmakehän kohonneen hiilidioksidipitoisuuden vuoksi seurannut lämpökausi.

Teropodeista jurakaudella kehittyneistä linnuista osa selvisi joukkotuhosta ja ne ovat ainoita nykyään eläviä dinosaurusten kladiin kuuluvia eliöitä. Aiemmin dinosaurusten uskottiin olevan matelijoiden tavoin vaihtolämpöisiä, mutta nykyään useat tutkimukset ovat johtaneet päätelmään, että ne ovat tasalämpöisiä kuten linnut.

Aikaisemmin tuntemattomia dinosauruslajeja löytyy eri puolilla maapalloa sijaitsevista fossiiliesiintymistä melko säännöllisesti. Esimerkiksi vuonna 2010 yksistään Yhdysvaltojen Utahista löydettiin sellaisia aikaisemmin tuntemattomia lajeja kuin 3,0–4,5 metrin pituinen ja noin metrin korkuiseksi kasvanut Seitaad ruess sekä Ceratopsidae-heimoon kuuluneet Kosmoceratops richardsoni ja Utahceratops gettyi.

Dinosaurukset

                                                                      Fossiili: TriaskausiLiitukausi (paitsi linnut)

Eoraptor

                                                                                             Eoraptor

                                                             Tieteellinen luokittelu

Kunta: Eläinkunta Animalia

Pääjakso: Selkäjänteiset Chordata

Alajakso: Selkärankaiset Vertebrata

Luokka: Matelijat Reptilia

Ylälahko: Dinosauria

Lahkot

  Liskonlantioiset Saurischia

                                                       †Linnunlantioiset Ornithischia

 

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

− 5 = 3