LENTOLISKOT 2

Posted on

Lentoliskon pesä

LENTOLISKOT eli SIIPISAURIT (Pterosauria)

Ensimmäisiä varsinaisia selkärankaisia lentäjiä eli eläimiä, jotka pystyivät nouseemaan siivilleen, olivat siipisaurukset eli lentoliskot. Muita nimityksiä niille ovat pterosaurukset, pterosaurit tai pterodactylit. Ensimmäiset lentoliskot kehittyivät myöhäisellä triaskaudella ja niitä esiintyi aina liitukauden loppuun saakka. Lentoliskot kuuluvat arkosaurusten ryhmään. Ne olivat luultavasti läheistä sukua dinosauruksille.

Lentoliskoissa oli kooltaan sekä pieniä että suuria. Ensimmäiset lentoliskot olivat korpin kokoisia. Suurimmat lentoliskot ovat kautta aikain suurimmat ilmassa liikkuneet eläinkunnan edustajat, yksikään lintu ei ole saavuttanut samaa kokoa. Koko mesotsooisen maailmankauden ajan esiintyi useita erilaisia lentoliskoja. Oli pieniä, mutta oli myös jättiläisiä, jotka liitelivät nykyisten albatrossien tapaan meren yllä kalasaalista tähyten. Eräillä lentoliskoilla oli samankaltainen pää, kuin nykyisillä pikkukahlaajilla ja flamingoilla.

 

Thalassodromeus

Thalassodromeus

Thalassodromeus eli 108 miljoonaa vuotta sitten ainakin Brasiliassa. Päälaella näyttävä harjas – siipienväli 4,5 m – jopa 5,3 m.

 

 

Lentoliskot eivät olleet dinosauruksia

Toisin, kuin yleisesti luullaan, lentoliskot eivät olleet dinosauruksia, mutta elivät näiden kanssa samaan aikaan ja kehittyivät näiden kanssa yhteisestä, triaskauden alussa eläneestä kantamuodosta. Tosin, eräät tutkijat ovat pitäneet niitä dinosauruksiinkin kuuluvina, näin on tehnyt mm. Robert T. Bakker. Joka tapauksessa, lentoliskot olivat matelijoita.

 

Ensimmäinen löytö

Ensimmäinen lentoliskon fossiili löydettiin jo vuonna 1784 Bavariasta, eteläisestä Saksasta. Tuolloin lentolisko ihan uutena ja ennen tuntemattomana lajina herätti suurta kummastusta, eikä sitä oikein osattu sijoittaa eliökunnan luokittelussakaan. Tavalla taikka toisella sitä pidettiin lintuna, tai ainakin lintujen suorana esi-isänä. Ranskalainen Georges Cuvier määritti sitten vuonna 1801, että oli kyse matelijasta, lentävästä sellaisesta.

Ei vain liitelyä vaan myös räpyttelyä

Mitä ilmeisimmin lentoliskot olivat varsin hitaita lentäjiä, voisi sanoa, että ne liitelivät majesteettisen hitaasti dinosaurusten maailman taivaalla. Eivätkä pelkästään liidelleet, vaan kykenivät myös liikuttelemaan siipiään lintujen tavoin.

Aiemmin ajateltiin, että lentoliskot vain liitelivät, mutta viimeaikaisissa tutkimuksissa on tultu päätelmiin, että ne myös räpyttelivät siipiään ja olivat aika hyviä lentäjiä. Ne eivät ehkä päässeet ilmaan maasta, mutta heittäytyivät lentoon puista tai korkeilta kallioilta.

Heltallisilla lentoliskoilla oli myös tyypillisesti lyhyt häntä. On ajateltu, että sitä saattoi käyttää ohjailuun lennon aikana.

Lepakon siivet

Lentoliskojen siivet muistuttivat lepakoiden siipiä. Tosin lepakoilla ihopoimu on pingottunut kolmen tai neljän sormen väliin, kun taas lentoliskoilla se oli vain yhden sormen varassa. Siipipoimun lisäksi lentoliskoilla oli yksi ihopoimu myös takaraajojen välissä.

Luokittelua

Lentoliskot jakaantuvat luokittelussa kahteen pääryhmään, Rhamphorhynchoidea ja Pteractyloidea. Rhamphorhynchoidea eli aiemmin, kuin Pteractyloidea ja sen lajit kuolivat pois jurakaudella.

Ominaisuuksia

Lentoliskojen tukiranka oli äärimmäisen kevyt, mikä mahdollisti niiden lentämisen. Niiden luut eivät olleet vain ohuita, vaan usein vielä onttoja, mikä teki niistä entistäänkin kevyempiä. Kolme ensimmäistä sormea olivat lyhyitä ja niiden kärjessä oli terävä kynsi. Neljäs sormi oli hyvin pitkä ja tuki siipeä. Siipi kiinnittyi myös kylkeen. Takaraajoissa oli viisi varvasta. Neljä niistä oli pitkiä ja kynnellisiä. Viides varvas oli lyhyt ja kynnetön.

Ruokailu

Jotkut lentoliskoista olivat pitkäkalloisia ja terävähampaisia ja söivät ilmeisesti kaloja. Eräät lajit ovat voineet syödä hyönteisiä tai jopa kasveja ja hedelmiä.

 

Dsungaripterus flock

Dsungaripterus flock (Nimesi Young vuonna 1964) oli myöhäisen liitukauden lentolisko, joka löytyi Kiinasta. Tällä pitkäkalloisella, onttoluisella ja pieniruumiisella pterosaurilla oli siipien kärkiväliä kolme metriä.

 

Eudimorphodon

Eudimorphodon

Mario Pandolfi löysi Eudimorphodonin Italiasta vuonna 1973. Eudimorphodon eli myöhäistriaskaudella, joten se on vanhimpia tunnistettuja lentoliskolajeja. Siipiväli noin 100 cm ja suussa oli tiheään pakattuna 110 pientä hammasta vain 6 cm pituisiin leukaluihin. Ruokavalioon ovat kuuluneet kalat ja hyönteiset. Sama laji sivun ylimmässä kuvassa.

 

Lentoliskojen aikakauden päättyminen

Lentoliskot hallitsivat taivaita miljoonien vuosien ajan, mutta noin 70 miljoonaa vuotta sitten niiden määrä romahti rajusti. Romahduksen syytä ei tiedetä, mutta erään teorian mukaan lentoliskot kasvoivat liian suuriksi.

Suuret eläimet ovat herkempiä kuolemaan sukupuuttoon kuin pienet. Myös ilmaston lämpeneminen saattoi olla syynä katoamiseen. Dinosaurusten massasukupuuton koittaessa, 65 mvs – taivaalla liiteli enää yksi ainut lentolisko, Quetzalcoatlus.

Kenotsooisen maailmankauden alussa taivaalle ilmaantuivat uudet valtiaat, linnut.

 

Cearadactylus

Cearadactylus. Kuva yllä. Etelä-Amerikassa elänyt lentolisko, jolla siipiväliä 4-5 metriä ja painoa 15 kg.

 

Rhamphorhynchus

Rhamphorhynchus. Yllä kuvassa puunrungolla kipittelee kaksi Rhamphorhynchusta. Ylemmässä kuvassa yksi on heittäytynyt liitämään. Nämä pitkähäntäiset pterosaurukset elivät jurakaudella 170 – 150 mvs. Lajilla oli suuri, hampaallinen nokka. Kokonaispituus varsin pieni, eli 17,5 cm – mutta siipiväli siltikin noin metri.

 

Anurognathus

Anurognathus ”Ilman häntää ja leukaa”. Tavattoman pienikokoinen: ruumis vain viiden sentin mittainen ja painoa vähemmän, kuin varpusella. Ei omannut häntää. Anurognathus oli siis pienempi, kuin monet jurakauden hyönteisistä. Silti sen siipien kärkiväli oli 50 cm. Pyydysteli pieniä lentäviä hyönteisiä, joita se napsi voimakkaaseen, neulanterävien hampaiden täyttämään nokkaansa. Viihtyili ehkä suurten sauropodien läheisyydessä, väijymässä näiden ruokaillessaan puiden latvaoksista lentoon ajamia hyönteisiä. Saattoivat istua myös sauropodien selässä nokkimassa hyönteisiä.

Nemicolopterus crypticus. Pienin lentoliskoista. Siipiväli 25 cm. Yksi fossiili löydetty Kiinasta.

Hatzegopteryx. Kamppailee Quetzalcoatlus-lentoliskon kanssa suurimman siipisaurin eli lentoliskon asemasta. Siipiväli 10 – 11 metriä.

Quetzalcoatlus. Kamppailee edellä mainitun kanssa suurimman siipisaurin eli lentoliskon asemasta. Siipiväli 10 – 11 metriä.

Pteranodon. Suurten sarjaa. Sen siipiväli oli 9 metriä ja paino silti vain 20 kg. Suuri ja sulavalinjainen siipisauri, joka oli kuin luotu lentämään. Fossiileja tavattu 160 kilometrin päässä rannasta, joten liiteli pitkiä matkoja. Pteranodon partioi suurimman osan ajastaan merenlahtien, järvien ja jokisuiden yllä. Ilmoista se syöksyi ajoittain veteen ja nousi sieltä kala nokassaan.

 

Phobetor

Phobetor ”Pelon jumala”. (Nimesivät Balhurina vuonna 1986/Krøyer vuonna 1844). Eli nykyisessä Mongoliassa varhaisella liitukaudella ja oli pituudeltaan 1,5 m – kallon pituus 20 cm. 

 

 

Tropeognathus

Tropeognathus (Nimesi Wellnhofer vuonna 1987) liiteli 115 mvs taivailla siellä, missä nykyisin on Brasilia. Sillä oli siipien kärkiväliä 6,5 metriä. Sen erityisominaisuus oli varsin karkeatekoinen nokkaosa, jossa oli pitkät leuat ja paljon hampaita kalojen tehokkaaseen käsittelyyn.


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

93 − = 83