SARVINAAMAT (Ceratopsia)

Posted on

Dinosaurukset

Sarvekkaita dinosauruksia oli useampia pääryhmiä ja niissä olivat eri heimot. Heimo Psittacosauridae piti sisällään ensimmäisinä, varhaisliitukaudella, kehittyneet sarvekkaat dinosaurukset, papukaijaliskot. Näillä kevytrakenteisilla dinosauruksilla oli papukaijamainen nokka. Heimo Protoceratopsidae kehittyi myöhäisliitukaudella ja käsitti tukevarakenteisemmat kaulussarviliskot. Niillä oli jo alkua niskan luukauluksesta, mutta huippuunsa se kehittyi vasta heimon Ceratopsidae lajeilla, sarvikuonoliskoilla. Sarvikuonoliskot olivat yleisimpiä kasvinsyöjiä myöhäisliitukaudella Pohjois-Amerikassa. Ne olivat hyvin panssaroituja, niillä oli luukaulus niskassaan ja niiden massiivisessa päässä oli näyttäviä, teräviä ja pitkiä sarvia.

 

Centrosaurus

Centrosaurus ”Isosarvikuonolisko” (Nimesivät Lambe vuonna 1904/Fitzinger vuonna 1843)

Tunnetaan nykyisin myös nimellä Eucentrosaurus. Tukevat, tolppamaiset raajat, joissa jykevät luut kannattamassa painavaa ruumista. Painoa jakoivat maahan kosketuksessa laajemmalle lyhyet ja viuhkamaisesti leviävät varpaat. Huolimatta pään suuruudesta ja luukauluksesta, Centrosaurus käänteli liikkuvan niskanikamansa ansiosta päätään hyvin nopeasti ja keveästi. Pituus 5 – 6 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 85 mvs. Löytöpaikat Alberta ja Montana Pohjois-Amerikassa. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.

Bagaceratops – ”Pienisarvilisko”. (Nimesivät Maryanska & Osmólska vuonna 1975). Pieni kaulussarvilisko, jolla lyhyt ja pönäkkä ruumis ja pitkä häntä. Niskassa pieni luuharjanne ja kuonon päällä pieni sarvi. Pituus 1 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 70 mvs. Löytöpaikka Mongolia. Lahko Ornithischia. Heimo Protoceratopsidae.

Microceratops – ”Pikkusarvilisko”. (Nimesi Bohlin vuonna 1953). Pienin tunnettu kaulussarvilisko. Takaraajojen luista eläimen on päätelty olleen varsin nopea juoksija. Ruokaillut neljälläkin jalalla, mutta paetessaan huidellut menemään kahdella jalalla! Pituus 60 cm. Eli myöhäisellä liitukaudella 83 – 65 mvs. Löytöpaikka Mongolia. Lahko Ornithischia. Heimo Protoceratopsidae.

Psittacosaurus – ”Papukaijalisko”. (Nimesi Osborn vuonna 1923). Hampaattomasta nokastaan lisko on saanut papukaijamaisen nimensä. Pään sivuilla luusillat, mutta niskasta myöhempien lajien luukaulus vielä puuttui. Pituus 2,5 m. Eli varhaisliitukaudella 119 – 97,5 mvs. Löytöpaikka Aasia. Lahko Ornithischia. Heimo Psittacosauridae.

Montanoceratops – ”Montanan sarvilisko”. (Nimesi C. M. Sternberg vuonna 1951). Omisti sarven kuonossaan, vaikka olikin kaulussarvikuono eikä pidemmälle kehittynyt sarvikuonolisko. Korkea ja taipuisa häntä, jota heiluteltiin ehkä myös kosiskelumenoissa. Pituus 3 m. Eli myöhäisliitukaudella 72 – 65 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Protoceratopsidae.

Protoceratops

Vihollisten 80 miljoonan vuoden syleily yhteisessä haudassa! Protoceratops andrewsi ja Velociraptor mongoliensis ovat joutuneet taisteluun elämästä ja kuolemasta. Vaikka Velociraptor mongoliensis näistä kahdesta on petolisko, näyttää se pienempänä olevan hätää kärsimässä, kun 200-kiloinen kasvinsyöjä Protoceratops andrewsi valmistautuu möyhentämään sen jalkoihinsa. Protoceratops andrewsi on yksi parhaiten tunnetuista dinosauruksista, sillä sadoittain sen fossiileja on kaivettu ylös Mongoliassa. Tämän maalauksen pohjana on ainutlaatuinen fossiililöytö, ainoa dinosaurusten välinen kamppailu, joka fossiileista on koskaan paljastunut. Nämä kaksi taistelivat keskenään 80 mvs, saaden kumpikin surmansa taistelussa. Kuolinsyyksi on myös esitetty äkillistä hiekkamyrskyä. Toisiinsa kuolevina takertunut pari fossilisoitui, kunnes vuonna 1971 fossiilit kaivettiin esille. Syytä kaksikon kuolemaan johtaneeseen taisteluun ei tiedetä, siitä voidaan esittää vain arvailuja. Fighting Dinosaurs.

 

Protoceratops

Protoceratops – ”Ennen sarviliskoa” (Nimesivät Granger & Gregory vuonna 1923)

Suuri luukaulus painavan pään takana ja voimakkaat, nokkamaiset leuat. Kuonossa suuri kyhmy. Pituus 2,7 m. Paino 200 kg. Eli myöhäisliitukaudella 80 – 73 mvs. Löytöpaikka Aasia. Lahko Ornithischia. Heimo Protoceratopsidae.

Leptoceratops – ”Sulavasarvilisko”. (Nimesi Brown vuonna 1914). Useimmat kaulussarviliskot elivät Aasiassa, mutta Leptoceratops on yksi harvoja Pohjois-Amerikasta löydettyjä. Eturaajoissa viisi kynnellistä varvasta, joilla poiminut lehvistöä syödessään suuhunsa. Pituus 2 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 68 – 65 mvs. Löytöpaikka Aasia ja Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Protoceratopsidae.

Chasmosaurus – ”Kuilun lisko”. (Nimesi Lambe vuonna 1914). Valtava, niskan ja hartiat peittävä luukaulus. Luukauluksen tehtävänä oli puolustaa niskanseutua hyökkääjältä, mutta sillä uros ehkä myös yritti tehdä vaikutusta naaraaseen. Pituus 5 m. Eli myöhäisliitukaudella 76 – 70 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.

 

Pentaceratops

Pentaceratops – ”Viisisarvilisko” (Nimesi Osborn vuonna 1923)

Valtavan suuri luukaulus, jonka reunat piikikkäät. Tähän mennessä suurin yhtenä kappaleena löydetty dinosauruksen kallo kuului Pentaceratopsille ja sen korkeus oli 3,2 metriä. Pituus 6 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 75 – 65 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.

Triceratops

Triceratops.

Triceratops

Petodinosaurus on hyökkäämässä Triceratopsin kimppuun.

Triceratops – ”Hirmuinen kolmisarvinaama” (Nimesi Marsh vuonna 1889)

Suurimpia ja yleisimpiä sarvikuonoliskoja, josta useat taiteilijat ovat tehneet kuvia ja sitenkin laji on tullut tutuksi. Kolmisarvilisko on lajista käytetty suomenkielinen nimi. Tämän jättiläisen kallokin oli pituudeltaan yli kaksi metriä. Eli muiden heimonsa jäsenten lailla ilmeisesti laumoina. Pituus 9 m. Paino 9 tonnia. Eli myöhäisellä liitukaudella 72 – 65 mvs. Löytöpaikat Pohjois-Amerikassa. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.

 

Tutustu tarkemmin Triceratopsiin!

 

Triceratops

Triceratops.

Torosaurus – ”Härkälisko”. (Nimesi Marsh vuonna 1891). Erityinen seikka, joka liittyy Torosaurukseen, on se, että sillä on ollut hyvin suuri kallo. Valtavan luukauluksen kanssa kallolla oli mittaa 2,5 – 3 metriä. Kallon paino oli pari tonnia. Kun Torosauruksella oli vielä kolme pitkää, terävää sarveakin päässään, oli se valmis ottamaan hyökkäykset varsin tyynesti vastaan. Pituus 8 m. Paino jopa 8 tonnia. Eli myöhäisliitukaudella 70 – 65 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.

Dinosaurukset

 

Styracosaurus

Styracosaurus – ”Piikikäs lisko” (Nimesi Lambe vuonna 1913)

Varsin hurjan näköinen hirviö, jonka luukauluksen reunoissa vielä pitkät piikit. Styracosauruksella oli myös kuonossaan pitkä, terävä sarvipiikki, joten se oli varsin hyvin varustautunut heidän varaltaan, jotka mielivät syödä sen välipalana suihinsa. Pituus 5 – 6 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 77 – 70 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae. Pieni kuva Copyright Joe Tucciarone.

 

Anchiceratops

Anchiceratops – ”Sarvi lähellä naamaa” (Nimesi Brown vuonna 1914)

Sutjakkarakenteisempi, kuin möhkeröisemmät ja jykevämmät serkkunsa – ruumis pidempi ja luukaulus kapeampi. Keräsi ravinnokseen kasveja hampaattomalla nokallaan kaikkien sarvikuonoliskojen tapaan. Pituus 6 m. Eli myöhäisliitukaudella 73 – 70 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.

Pachyrhinosaurus – ”Paksukuonoinen lisko”. (Nimesi C. M. Sternberg vuonna 1950). Kuonossaan ei tällä lajilla ollut sarvia ilmeisesti ollenkaan. Silmien yläpuolella oli paksu luukyhmy. Luukauluksen reunoissa oli piikit. Pituus 5 – 6 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 72 – 68 mvs. Löytöpaikka Pohjois-Amerikka. Lahko Ornithischia. Heimo Ceratopsidae.


Mussaurus – ”Hiirilisko”

Posted on

Mussaurus

Kuvassa yllä Mussaurus – ”Hiirilisko”. (Nimesivät Bonaparte & Vince vuonna 1979). Argentiinasta löydettiin vuonna 1979 fossiloitunut Mussauruksen pesä, jossa oli joukko pikkuruisia juuri kuoriutuneita poikasia. Lähistöltä löydettiin myös nuorten Mussaurusten fossiilit.

Pituutta tällä esipitkäkaulalla oli vain 3 metriä ja painoa 70 kg. Mussaurus eli myöhäisellä triaskaudella noin 215 mvs. Löytöpaikka Argentiina. Lahko Saurischia. Heimo Plateosauridae.

Anchisaurus

Anchisaurus.

 

Plateosaurus

Plateosaurus – ”Litteä matelija” (Nimesi von Meyer vuonna 1837)

Kuva yllä. Plateosaurus oli dinosaurusten maailman aamunkoiton ensimmäisiä dinosauruksia. Prosauropodeista parhaiten tunnettu, sillä fossiileja on löydetty useita. Hännän pituus puolet koko eläimen pituudesta. Plateosauruksella oli voimakas pää ja sen lehdenmuotoiset hampaat olivat mainio kalusto kasvien möyhentämiseen. Plateosaurus liikkui pidemmät matkat neljällä jalallaan, mutta varmaankin kurkotteli aterioidessaan kahdella jalallaan seisten kohti puiden latvuksia. Pituus 7 m. Eli myöhäisellä triaskaudella 222 – 219 mvs. Löytöpaikka Eurooppa. Lahko Saurischia. Heimo Plateosauridae.

 

PROSAUROPODIT (Prosauropoda)

Pitkäkaulaisia ”esipitkäkauloja”, triaskauden lopulla kehittyneitä dinosauruksia, jotka katosivat jurakauden lopulla. Ilmeisesti kasveja syöneillä prosauropodeilla oli yhteneväisiä piirteitä sauropodien kanssa, mutta nimestään huolimatta ne eivät olleet mikään sauropodien esiryhmä. Ehkä oli kyse sauropodien rinnakkaisryhmästä. Prosauropodeissa pääryhmiä edustivat suuret ja raskasrakenteiset plateosaurit (Plateosauridae) ja pienemmät ja kevytrakenteisemmat anchisaurit (Anchisauridae).

Riojasaurus – ”Rionlisko”. (Nimesi Bonaparte vuonna 1969). Suuri ja painava, neljällä jalalla ruhoaan kuljettava dinosaurus. Nimi tulee Argentiinasta La Riojan maakunnasta, josta lajin fossiileja on löydetty. Pituus 10 m. Eli myöhäisellä triaskaudella 225 – 219 mvs. Löytöpaikka Argentiina. Lahko Saurischia. Heimo Melanosauridae.

Anchisaurus – ”Lähes lisko”. (Nimesi Marsh vuonna 1885). Pieni ja kevytrakenteinen prosauropodi, jolla pieni pää, pitkä kaula ja hoikka ruumis. Liikkui ehkä sekä kahdella että neljällä jalallaan. Peukalossa suuri kynsi, jolla saattoi kaivaa ruokaa taikka puolustautua. Tiettävästi ensimmäinen Pohjois-Amerikasta löydetty dinosaurus. Pituus 2 m. Eli varhaisella jurakaudella 200 – 188 mvs. Löytöpaikat Pohjois-Amerikka ja Afrikka . Lahko Saurischia. Heimo Anchisauridae.

Lufengosaurus – ”Kiinanlisko”. (Nimesi Young vuonna 1941). Ensimmäinen Kiinaan koottu ja näytteille asetettu luuranko oli Lufengosauruksen. Siellä se sai myös kunnian olla ensimmäinen dinosaurus postimerkissä kautta aikain vuonna 1958. Suurikokoinen, raskastekoinen, levein jalkaterin varustettu ja harvahampainen dinosauruslaji. Pituus 5 – 7 m. Eli myöhäisellä triaskaudella 208-200 mvs. Löytöpaikka Kiina. Lahko Saurischia. Heimo Plateosauridae.

Massospondylus – ”Massiivinen selkäranka”. (Nimesi Owen vuonna 1854). Pitkän kaulan jatkona hyvin pieni pää. Ilmeisesti kahisteli puiden seassa kahdella jalallaan kurkotellen ja riipi viisisormisilla eturaajoillaan puista määrättömästi ruokaa suuhunsa. Pituus 4 m. Eli trias- ja jurakauden vaihteessa 205 – 194 mvs. Löytöpaikat Pohjois-Amerikka ja Afrikka. Lahko Saurischia. Heimo Plateosauridae.

Thecodontosaurus – ”Kolohampainen lisko”. (Nimesivät Riley & Stutchbury vuonna 1836). Kevytrakenteinen ja aika lyhytkaulainen laji. Ihan fossiilimetsästyksen alkuaikojen löytöjä, sillä nimettiin Englannissa jo vuonna 1842. Primitiivisimpiä prosauropodeja. Eli myöhäisellä triaskaudella. Pituus 2 m. Löytöpaikat Eurooppa ja Afrikka. Lahko Saurischia. Heimo Anchisauridae.

Plateosaurukset

Plateosaurus


PAKSU- eli LUUPÄÄT (Pachycephalosauria)

Posted on

Stygimoloch

On arveltu, että paksupäät elivat laumoina, kuten vuorikauriit nykyisin. Kauriiden tavoin niiden päivätkin kuluivat, kasveja rauhallisesti syöden ja muuta maailmaa häiritsemättä.

Niiden päässä olleet paksut luumuodostelmat kielivät kuitenkin siitä, että rauha saattoi ehkä järkkyä ainakin silloin, kun urokset iskivät kiimataisteluissaan pääkoppansa yhteen niin, että lähivuoret kaikuivat paukkeesta! Ainakin tähän saakka on selitetty niin, että tätä kallossa olevaa luumöykkyä käytettiin näin. Nyttemmin ovat tutkijat tulleet muihin johtopäätöksiin. Heidän mukaansa luumuodostelma on ollut niin haurasta luuta, että tällainen urosten iskeytyminen päät vastakkain olisi johtanut niiden kuolemaan.

Paleontologi Mark Goodwin Kalifornian yliopistosta on sitä mieltä, että myytti tämän luumuodostelman käytöstä urosten välisiin taisteluihin on syytä haudata paikkansa pitämättömänä. Hänen mukaansa on ilmeistä, että paksupäät iskivät näillä luisilla kalloillaan muiden eläinten pehmeisiin kylkiin, jolloin ne saivat aikaan vahinkoa, mutta säästyivät itse. Useimmat paksupäät elivät myöhäisellä liitukaudella sekä Pohjois-Amerikassa että Keski-Aasiassa.

Dinosaurukset

Pachycephalosaurus – ”Paksupäinen lisko” (Nimesivät Brown & Schlaikjer vuonna 1943)

Kaikkein suurin paksupäisistä dinosauruksista.
Tutustu tarkemmin Pachycephalosaurukseen!

Stegoceras – ”Muhkurakalloinen lisko”. (Nimesi Lambe vuonna 1902)

Paksuuntuneen kallon peittona vielä muhkuroita ja nystyröitäkin. Parhaiten tunnettu kaikista Pohjois-Amerikan luupäädinosauruksista. Pituus noin 2 m ja korkeus runsaan metrin. Paino noin 45 – 80 kg. Eli myöhäisellä liitukaudella 78 – 65 mvs. Löytöpaikat Pohjois-Amerikassa, siellä mm. Alberta ja Montana. Lahko Ornithischia. Heimo Pachycephalosauridae.

 

Dinosaurukset

 

Stygimoloch

Stygimoloch – ”Paholainen manalanjoelta/Styx-virralta” (Nimesivät Galton & Sues vuonna 1983)

Kahdella jalalla liikkuva kasvinsyöjä, jolla hyvin omituiselta vaikuttava pää. Päässä luunystyjä ja luusarvia, joista pisimmillä mittaa 10 cm. Pituus 2 – 3 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 68 – 65 mvs. Löytöpaikat Montana ja Wyoming, USA. Lahko Ornithischia. Heimo Pachycephalosauridae. Pieni kuva Copyright Jim Robbins. Myös isossa kuvassa yllä lapset ja Stygimoloch – ja myös sen yläpuolella isossa kuvassa kaksi Stygimolochia. Tämä ylempi iso kuva Museum of Life and Science – Durham, Pohjois-Carolina, USA.

Uusimpien tutkimustulosten mukaan lajia Stygimoloch ei ole olemassakaan, vaan on kyse nuoresta Pachycephalosauruksesta.

Prenocephale – ”Kaltevapäinen lisko”. (Nimesivät Maryanska & Osmólska vuonna 1974)

Prenocephale käveli luupäiden tapaan kahdella jalalla ja söi luultavasti lehtiä ja hedelmiä. Viisivarpaiset eturaajat, kolmivarpaiset takaraajat ja pitkä, raskas häntä. Pään suurta kupolia koristivat vielä luupiikit ja nystyrät. Pituus 2,5 m ja korkeus 1,2 m. Eli myöhäisellä liitukaudella. Löytöpaikka Aasia: Mongolia. Lahko Ornithischia. Heimo Pachycephalosauridae.

 

Homalocephale

Homalocephale – ”Lattapäälisko” (Nimesivät Maryanska & Osmólska vuonna 1974)

Tältä lajilta luukupoli päälaelta puuttui, mutta kallon luut olivat kuitenkin paksuuntuneet ja painavat ja pää oli luunystyröiden peitossa. Homalocephalen lantio oli epätavallisen leveä. Tähän on keksitty esittää syyksi, että urokset ottivat taisteluissaan osan toisten urosten kallomuksauksista vastaan lantioillaan. Mutta jos urokset eivät edes taistelleet keskenään, niin leveille lantioille on löydettävä jokin uusi selitys. Pituus 1,5 m ja korkeus hieman alle metrin. Paino 43 kg. Eli myöhäisellä liitukaudella 80 – 70 mvs. Löytöpaikka Aasia: Mongolia ja Kiina. Lahko Ornithischia. Heimo Homalocephalidae.

 


Oviraptorit eli oviraptorisaurit (Oviraptorosauria)

Posted on

Dinosaurukset

Oviraptor – (Henry Osborn 1924)

Oviraptorit elivät myöhäisliitukaudella, 84 – 71 miljoonaa vuotta sitten, nykyisen Keski-Aasian tasangoilla, Mongolian alueella. Ne olivat liskonlantioisiin kuuluvia teropodeja, ehkä lihaa syöviä petodinosauruksia. Ne saattoivat olla myös pelkästään kasvinsyöjiä.

Oviraptor tarkoittaa suomeksi munan ryöstäjää taikka munavarasta. Oviraptor on dinosaurussuku – ja siinä on kaksi lajia, joiden nimet ovat Oviraptor philoceratops ja Oviraptor mongoliensis.

Ensimmäisen Oviraptorin fossilisoituneet jäänteet löydettiin samoin fossilisoituneen munapesän luota vuonna 1923 ja tutkijat luulivat sen olleen ryöstämässä Protoceratopsin pesää. Vuonna 1990 löydettiin lisää Oviraptoreiden pesiä ja munia ja Oviraptoreiden luurankoja, jotka olivat pesissään hautoma-asennossa.

Näiden löytöjen myötä huomattiinkin, että ensimmäisetkin löytyneet munat kuuluivatkin itselleen Oviraptorille ja se oli ehkä kuollut puolustaessaan pesäänsä. Kaikki kääntyi päälaelleen ja varkaasta tulikin sankarillinen ja uhrautuva kotinsa puolustaja. Oviraptorin omat munat olivat noin 13 senttimetrin pituisia ja muodoltaan torpedomaisia.

Oviraptorin – kuin ison kalkkunan tai kasuaarin – ominaisuuksia

Oviraptorin pituus oli 2,5 metriä ja sen paino oli ainakin 35 kg, mutta ehkä jopa lähes 100 kg. Sillä oli korkeutta 0,9 metriä. Se kulki kahdella jalalla, pystyasennossa. Se oli lintumainen dinosaurus, jolla oli untuvamainen, lämpöä eristävä höyhenpeite. Oviraptor muistutti kuin isoa kalkkunaa, ja jotkut tutkijat pitävätkin sitä jonkinlaisena lintuna. Nykylinnuista se muistutti kalkkunan ohella erityisesti strutseihin kuuluvia kasuaareja.

Oviraptorit luetaan kuuluvaksi Maniraptora-ryhmään, jonka jäseninä niiden katsotaan olevan lähempänä lintuja, kuin strutsisaurien (Ornithomimosauria), jotka puolestaan ovat lähempänä varsinaisia dinosauruksia. Kaiken kaikkiaan keskustelu Oviraptorien sijoittumisesta luokitteluun jatkuu, liittyen laajemminkin lintujen ja dinosaurusten välisiin sukulaisuussuhteisiin.

Oviraptorin pää oli pieni ja suu sekä paksu, papukaijamainen nokka olivat täysin hampaattomat, lukuun ottamatta kahta luupiikkiä, joista sille oli apua syödessä. Pään päällä oli ontto harja, koristeellinen heltta, joka lisäsi lajin ulkoista näyttävyyttä. Harjanne on voinut toimia merkkivälineenä lajin sisäisessä viestinnässä, mutta se on voinut toimia ehkä myös hengitysilman lämmittimenä, hajuaistin tehostajana tai aivojen viilentäjänä. Oviraptorin silmät olivat suuret ja auttoivat saaliin tarkassa havaitsemisessa.

Oviraptorin ravinto – nopeus – älykkyys

Ei tiedetä tarkoin sitä, että mitä kaikkea Oviraptor käytti ravinnokseen. Se oli kuitenkin ehkä kaikkiruokainen petodinosaurus, tai sitten se olikin ehkä kasvinsyöjä. Sillä oli hyvin vahvat leuat ja leukalihakset, joilla se on kyennyt murskaamaan pienten eläinten luitakin, kuten myös munia ja ehkä pähkinöitäkin.

Oviraptorin etu- ja takaraajat olivat pitkät ja ohuet, ja niissä oli terävät kynnet. Oviraptor oli saalistaessaan hyvin ketterä ja nopea juoksija. Se oli myös ilmeisen ”älykäs” eläin. Tämä on päätelty sen aivojen suuresta koosta, joka viittaa myös lajin sosiaalisuuteen ja monimuotoiseen kommunikointiin.

 

Chirostenotes

Omituisten otusten kerho!

Kuvassa etummaisena kuikkii kuin kukko punahelttaisena, Chirostenotes. Se on varmaankin yksi kaikkein merkillisimmän näköisistä olioista kaikkien ”teropodien” eli petodinosaurusten ja samalla koko dinosaurusten joukossa. Sitä katsoessaan joutuu hetken pohtimaan, että onko tämä lintu vaiko dinosaurus vaiko mikä.

Tässä ”omituisten otusten” kerhossa ei ulkonäöltään sille häviä sen takana, kuvan keskellä kurkisteleva vihreä Stygimoloch, joka oli paksupäihin (Pachycephalosauria) kuuluva, kahdella jalalla kulkeva, 2 – 3 metriä pitkä ja noin 80 kg painava kasvinsyöjädinosaurus. Stygimolochinin ulkomuodon arveluttavaa viehkeyttä korostivat sen pään sivuilta kasvavat, noin 10 cm pitkät luusarviniput – päälaella kaiken kruunasi paksupäille tyypillinen luumöykky. Ilmankos sen nimi suomeksi onkin ”Paholainen manalanjoelta!”

Kuvan sivuilla lentelee kaksi Rahonavis-nimistä oliota, dromaeosauria, jotka olivat yhdistelmä lintua ja dinosaurusta.

 

Dinosaurukset

Oviraptorit

oviraptori

Oviraptor – ”Munavaras”. (Nimesi Osborn vuonna 1924). Pituus 1,8 m. Lahko Saurischia. Heimo Oviraptoridae. Löytöpaikka Mongolia.

Oviraptor

Oviraptor.

Caudipteryx zoui

Caudipteryx – ”Sulkahäntä” (Nimesivät Ji Q., Currie, Norell & Ji S. vuonna 1998)

Caudipteryx eli varhaisella liitukaudella 120 – 136 mvs, siellä missä nykyisin on Kiina. Se oli kahdella pitkällä ”kanankoivellaan” vauhdikkaasti kiitävä lihansyöjäpeto, joka oli kooltaan riikinkukon luokkaa. Sen tekee erityiseksi se, että sillä on ollut sulkapeitettä ruumiissaan, sulkia lyhyissä eturaajoissaan ja myös sulista muotoutunut pyrstöosa hännän tilalla. Tällaisen sulkapeitteisen dinosauruksen löytymistä vuonna 1998 pidettiin yhtenä viime aikojen kaikkein merkittävimmistä dinosauruslöydöistä. Kuva Copyright Joe Tucciarone.

Caudipteryx oli yksi lisätodiste sille, että ehkäpä dinosaurukset eivät kuolleetkaan sukupuuttoon 65 mvs, vaan ovat edelleen läsnä tuhansina eri lintulajeina (paleontologi Philip Currie, Royal Tyrrell Museum of Paleontology, Drumheller, Alberta, Kanada).

Sulkapeite ei ehkä alunalkaen muodostunutkaan näille linnunnäköisille dinosauruksille lentämistä varten, vaan se saattoi kehittyä alkujaan lämpöeristeeksi. Se taas puolestaan olisi viite siihen, että ne olivat tasalämpöisiä.

 

Chirostenotes oli Aasian oviraptorien lähisukuinen petodinosaurus, jonka pään muodoista tulee mieleen papukaija ja koko olemuksestakin lintu. Sillä oli hampaaton nokka, pitkät jalat ja eturaajoissa pitkät, hoikat ja kynnelliset sormet. Sillä oli pituutta 1,7 – 2 m ja painoa 35 kg. Pituutta tosin saattoi olla selvästi enemmänkin. Chirostenotes eli myöhäisellä liitukaudella. Sen fossiileja on löydetty Albertasta Kanadasta. Lajin nimesi Gilmore vuonna 1924. Lahko Saurischia. Heimo Caenagnathidae.

Chirostenotes ei ole oviraptori vaan se on caenagnathidi. Heimonsa mukaisesti tästä lajista käytetty nimitys ei ole oviraptori, vaan on siitä käytettävä nimitystä caenagnathidi. Caenagnathidit on käytetty termi sekä Chirostenotes-lajille, että suvulle ja samoin kaikille muille Pohjois-Amerikan oviraptoreille. Pohjois-Amerikan oviraptorit on perinteisesti sijoitettu omaan heimoonsa: Caenagnathidae. Valitettavasti kaikki pohjois-amerikkalaiset caenagnathidit ovat hyvin huonosti tunnettuja, joten meillä ei ole selkeää kuvaa, eikä käsitystä siitä millaisia erikoistumia niillä itseasiassa oli. Voi hyvinkin olla, että kun parempia fossiileja caenagnathideista löytyy, saattaa koko heimo hävitä ja sen lajit muuttua varsinaisiksi oviraptoreiksi tai muodostaa yksittäisiä lajeja, jotka ovat enemmän tai vähemmän sukua aasialaisille oviraptoreille.

Lajien nimeäminen suomeksi koko Oviraptorosauria-ryhmässä.

Oviraptorosauria = oviraptorisaurit, oviraptorit

Lajien nimeäminen suomeksi Oviraptorosauria-ryhmässä heimojen mukaisesti.

Avimimidae = avimimukset, avimimidit
Caudipterygidae = caudipteryxit, caudipterygidit
Caenagnathidae = caenagnathit, caenaganthidit
Oviraptoridae = oviraptorit, oviraptoridit

tyrannioviraptori

Petoliskojen koon kaksi ääripäätä! Hirviömäisen suuren Tyrannosaurus rexin takaa-ajamina pakenevat Chirostenotes-caenagnathidit suin päin ja henkensä edestä!

 

Varhaisimpana esilintuna pidetty Archaeopteryx eli jo huomattavasti aiemmin, kuin Caudipteryx, eli 147 mvs. Vaikka Caudipteryx ei osannutkaan lentää, se on kuitenkin mitä ilmeisimmin yksi nykylintujemme esimuodoista. Pituus 70 – 90 cm. Sillä oli pitkät ja terävät hampaat. Lahko Saurischia. Heimo Caudipterygidae.

Alla kuvassa Oviraptor poikasineen.

 

Dinosaurukset

 

 


STRUTSISAURIT eli strutsiliskot (Ornithomimosauria)

Posted on

Näillä dinosauruksilla oli pitkät jalat sekä strutsimainen vartalo johon liittyi pitkä strutsinkaula ja pieni pää. Strutsisaurit olivat nopeita juoksijoita ja niiden on arvioitu kyenneen pyrähdyksissään saavuttamaan nopeuden 40 kilometriä tunnissa. Ravintoon lienee kuuluneet pienet sammakot ja liskot, mutta ne ovat saattaneet poimia myös eturaajojensa hoikilla, kynnellisillä sormilla puista lehtiä ja hedelmiä. Therizinosaurit, jotka tunnetaan myös stegnosaureina taikka segnosaureina, saattoivat ehkä olla strutsisaurien sukulaisia.

Dromiceiomimus

 

Dromiceiomimus – ”Emun kaltainen” (Nimesi D. A. Russell vuonna 1972)

On päätelty Dromiceiomimuksen omanneen suurikokoiset aivot ja silmät. Se on ollut ilmeisesti yöeläin ja saalistanut öisin hampaattomalla nokallaan pieniä nisäkkäitä ja liskoja, syönyt myös muiden liskojen munia. Takaraajat hyvin pitkät, mikä viestii siitä, että tämä strutsisauri on ollut hyvin nopea juoksija. Pituus 3,5 m. Paino 100 – 150 kg. Eli myöhäisellä liitukaudella 75 – 70 mvs. Löytöpaikka Alberta Kanadassa. Lahko Saurischia. Heimo Ornithomimidae.

Ornithomimus

Ornithomimus rautaan muotoiltuna. Sijainti Hartman Prehistoric Garden – Zilker Botanical Garden, Austin, Texas.

 

Ornithomimus – ”Linnun kaltainen” (Nimesi Marsh vuonna 1890)

Tyypillinen strutsisauri, jolla kevytrakenteinen ruumis ja hoikat jalat. Pitkä häntä oli juostessa suorana takana ja tasapainotti ruumista. Ei omistanut lainkaan hampaita, mutta paloitteli ruokansa kovalla nokallaan. Söi sekä pieniä eläimiä että kasveja. Pituus 3,5 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 76 – 65 mvs. Löytöpaikat Pohjois-Amerikka ja Aasia, siellä Mongolia. Lahko Saurischia. Heimo Ornithomimidae.

 

Therizinosaurus – ”Sirppilisko” (Nimesi Maleev vuonna 1954)

Erikoisominaisuus suurikokoisella Therizinosauruksella olivat sen valtavat, sirppimäiset kynnet, pituudeltaan liki metrin. Kynnet eivät olleet niinkään taisteluväline, vaan niillä ilmeisesti riivittiin puiden oksista lehtiä ateriaksi, sillä laji oli ilmeisesti kasvinsyöjä.

Miksi tämä petodinosaurus siirtyi kasvissyöjäksi, ei ole selvillä. Kynsillä saattoi olla useita erilaisia tehtäviä. Pariutumisrituaalissa tai puolustautuessaan eläin saattoi levittää raajansa samalla tavalla, kuin siipiään paukuttava joutsen ja esitellä pelottavia kynsiään. Jos tämä ei riittänyt pelottamaan saalistajaa tiehensä, se saattoi huitoa vihollista kynsillään. Kynnet olivat kuitenkin niin painavia, etteivät ne olleet lähietäisyydeltä kovinkaan tehokas ase saalistajia vastaan.

Kävellessään Therizinosaurus painoi raajansa kylkiä vasten hieman samalla tavalla kuin linnut laskostavat siipensä, jotta kynsien paino ei horjuttaisi sen tasapainoa.

Pituus 7 metriä ja paino 3 tonnia. Kuljeskeli kahdella jalalla, myöhäisellä liitukaudella 77 – 69 mvs. Löytöpaikat Gobin autiomaa Mongoliassa ja Kiina. Lahko Saurischia. Heimo Therizinosauridae.

seeprat

Kolme seepran näköistä Therizinosaurusta puolustautuu, kun kaksi Tarbosaurusta, aasialaista tyrannosauria hyökkää ilman armon häivää. Yksi pieni Therizinosaurus kuvan vasemmassa alareunassa on jo jäämässä hirviömäisen petoliskon suihin. Kauhistuttavaa tapahtumaa seurailee kuvan alareunassa kaikessa rauhassa ja ”muina sauruksina” kaksi Avimimusta, jotka olivat linnunkaltaisia petodinosauruksia. Tässä maalauksessa yllä kiinnittyy huomio seepramaiseen kuviointiin, joka on täysin taiteilijan näkemys. Emme tiedä laisinkaan sitä, millainen oli tämänkin dinosauruksen väri ja mahdollinen kuviointi.

 

Alxasaurus – ”Alxan lisko”. (Nimesivät D. A. Russell & Dong vuonna 1994). Mongoliasta Alxan aavikolta löydettiin Alxasauruksen fossiili. Pitkät ja hoikat eturaajat, joissa pitkät kynnet. Tukeva ja leveäperäinen. Nojaili ehkä aterioidessaan lyhyeen häntäänsä eli hieman kuin istuskeli. Pienessä nokassa kärki hampaaton mutta leuoissa takaosassa joitakin pieniä hampaita. Lihansyöjä. Pituus 4 m. Paino 350 – 400 kg. Eli liitukaudella 99 mvs. Löytöpaikat Mongolia ja Kiina. Lahko Saurischia. Heimo Therizinosauridae.

Pelecanimimus – ”Pelikaanin kaltainen”. (Nimesivät Perez-Moreno, Sanz, Buscalioni, Moretalia, Ortega & Rasskin-Gutman vuonna 1994). Ensimmäinen Euroopasta löytynyt strutsisauri. Pitkä ja kapea kallo ja mahdollisesti pelikaanien tapaan kurkkupussi. Muilla strutsisaureilla ei ollut hampaita, mutta Pelecanimimuksella hampaita pitkissä leuoissaan oli senkin edestä, jopa 220. Pituus 2 m. Löytöpaikka Espanja. Lahko Saurischia. Heimo Ornithomimidae.

Gallimimus – ”Kukon kaltainen”. (Nimesivät Osmólska, Roniewicz & Barsbold vuonna 1972). Suurikokoisimpia strutsiliskoja, kaksi kertaa suurempi kuin nykystrutsit. Kun Gallimimukselta muiden strutsisaurien tapaan puuttuivat kunnolliset taistelu- ja puolustautumisvälineet, se turvautui vaaran uhatessa koeteltuun keinoon ja pakeni paikalta hurjalla vauhdilla. Vain hyvin harvat petodinosaurukset kykenivät saavuttamaan sen. Strutsisaureilla oli dinosaurusten joukossa kokoonsa nähden myös hyvin suuret aivot, joten ne ehkä pärjäsivät jo viekkaudella ja viisaudellakin ”tyhmempien” isojen petodinosaurusten kanssa. Pituus 4 m. Paino 440 kg. Eli myöhäisellä liitukaudella 75 – 70 mvs. Löytöpaikka Gobin autiomaa Mongoliassa. Lahko Saurischia. Heimo Ornithomimidae.