PAKSU- eli LUUPÄÄT (Pachycephalosauria)

Posted on

Stygimoloch

On arveltu, että paksupäät elivat laumoina, kuten vuorikauriit nykyisin. Kauriiden tavoin niiden päivätkin kuluivat, kasveja rauhallisesti syöden ja muuta maailmaa häiritsemättä.

Niiden päässä olleet paksut luumuodostelmat kielivät kuitenkin siitä, että rauha saattoi ehkä järkkyä ainakin silloin, kun urokset iskivät kiimataisteluissaan pääkoppansa yhteen niin, että lähivuoret kaikuivat paukkeesta! Ainakin tähän saakka on selitetty niin, että tätä kallossa olevaa luumöykkyä käytettiin näin. Nyttemmin ovat tutkijat tulleet muihin johtopäätöksiin. Heidän mukaansa luumuodostelma on ollut niin haurasta luuta, että tällainen urosten iskeytyminen päät vastakkain olisi johtanut niiden kuolemaan.

Paleontologi Mark Goodwin Kalifornian yliopistosta on sitä mieltä, että myytti tämän luumuodostelman käytöstä urosten välisiin taisteluihin on syytä haudata paikkansa pitämättömänä. Hänen mukaansa on ilmeistä, että paksupäät iskivät näillä luisilla kalloillaan muiden eläinten pehmeisiin kylkiin, jolloin ne saivat aikaan vahinkoa, mutta säästyivät itse. Useimmat paksupäät elivät myöhäisellä liitukaudella sekä Pohjois-Amerikassa että Keski-Aasiassa.

Dinosaurukset

Pachycephalosaurus – ”Paksupäinen lisko” (Nimesivät Brown & Schlaikjer vuonna 1943)

Kaikkein suurin paksupäisistä dinosauruksista.
Tutustu tarkemmin Pachycephalosaurukseen!

Stegoceras – ”Muhkurakalloinen lisko”. (Nimesi Lambe vuonna 1902)

Paksuuntuneen kallon peittona vielä muhkuroita ja nystyröitäkin. Parhaiten tunnettu kaikista Pohjois-Amerikan luupäädinosauruksista. Pituus noin 2 m ja korkeus runsaan metrin. Paino noin 45 – 80 kg. Eli myöhäisellä liitukaudella 78 – 65 mvs. Löytöpaikat Pohjois-Amerikassa, siellä mm. Alberta ja Montana. Lahko Ornithischia. Heimo Pachycephalosauridae.

 

Dinosaurukset

 

Stygimoloch

Stygimoloch – ”Paholainen manalanjoelta/Styx-virralta” (Nimesivät Galton & Sues vuonna 1983)

Kahdella jalalla liikkuva kasvinsyöjä, jolla hyvin omituiselta vaikuttava pää. Päässä luunystyjä ja luusarvia, joista pisimmillä mittaa 10 cm. Pituus 2 – 3 m. Eli myöhäisellä liitukaudella 68 – 65 mvs. Löytöpaikat Montana ja Wyoming, USA. Lahko Ornithischia. Heimo Pachycephalosauridae. Pieni kuva Copyright Jim Robbins. Myös isossa kuvassa yllä lapset ja Stygimoloch – ja myös sen yläpuolella isossa kuvassa kaksi Stygimolochia. Tämä ylempi iso kuva Museum of Life and Science – Durham, Pohjois-Carolina, USA.

Uusimpien tutkimustulosten mukaan lajia Stygimoloch ei ole olemassakaan, vaan on kyse nuoresta Pachycephalosauruksesta.

Prenocephale – ”Kaltevapäinen lisko”. (Nimesivät Maryanska & Osmólska vuonna 1974)

Prenocephale käveli luupäiden tapaan kahdella jalalla ja söi luultavasti lehtiä ja hedelmiä. Viisivarpaiset eturaajat, kolmivarpaiset takaraajat ja pitkä, raskas häntä. Pään suurta kupolia koristivat vielä luupiikit ja nystyrät. Pituus 2,5 m ja korkeus 1,2 m. Eli myöhäisellä liitukaudella. Löytöpaikka Aasia: Mongolia. Lahko Ornithischia. Heimo Pachycephalosauridae.

 

Homalocephale

Homalocephale – ”Lattapäälisko” (Nimesivät Maryanska & Osmólska vuonna 1974)

Tältä lajilta luukupoli päälaelta puuttui, mutta kallon luut olivat kuitenkin paksuuntuneet ja painavat ja pää oli luunystyröiden peitossa. Homalocephalen lantio oli epätavallisen leveä. Tähän on keksitty esittää syyksi, että urokset ottivat taisteluissaan osan toisten urosten kallomuksauksista vastaan lantioillaan. Mutta jos urokset eivät edes taistelleet keskenään, niin leveille lantioille on löydettävä jokin uusi selitys. Pituus 1,5 m ja korkeus hieman alle metrin. Paino 43 kg. Eli myöhäisellä liitukaudella 80 – 70 mvs. Löytöpaikka Aasia: Mongolia ja Kiina. Lahko Ornithischia. Heimo Homalocephalidae.

 


Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

8 + 2 =